sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Säästöjen tilannekatsaus tammikuu 2015

Tammikuun aikana sain säästöön 1568 euroa. Tulos ei kuitenkaan ole niin hyvä kuin se saattaa ensisilmäyksellä vaikuttaa. Tänä vuonna nimittäin lasken säästösummaani myös kaikki lainanlyhennykset (en tietenkään korkoja), mitä en viime vuonna tehnyt. Syynä tähän on asunnonoston myötä liian suureksi noussut velkataakka, jota pitää nyt pikaisesti pienentää. Jos olisin pitänyt tavoitteeni entisellään, olisi tuohon tavoitteeseen pyrkiminen haitannut järkevää taloudenhoitoa. Uusi tavoitteenihan on siis säästää vuoden 2015 aikana vähintään 20 000 euroa ja tähän siis kuuluvat paitsi sijoitukset myös lainanlyhennykset (ei kuitenkaan luottokortin lainat, jotka ovat puhdasta kulua).

Vanhalla luokittelullani säästöön olisi tammikuun aikana jäänyt vain 1200 euroa. Ei huono luku, mutta selvästi parempaankin olisi pitänyt pystyä. Tammikuussa kuitenkin verokortti "nollaantui" ja verotaakka oli huomattavasti pienempi kuin edellisinä kuukausina. Joulukuun käsistä karanneiden kulujen poismaksu (luottokortin lainan poismaksu) teki sen, että säästetyt verot menivät käytännössä kokonaan vanhojen kulujen kattamiseen. Jos joku lukija ihmettelee tuota luottokortin lainaa, niin kysehän on siitä, että käytän luottokorttiani saadakseni ilmaista maksuaikaa. Luottokorttini nimittäin ei veloita korkoja eikä kuluja, jos saldon maksaa täysimääräisesti pois laskun eräpäivään mennessä.

Olen tehnyt uuden taulukoinnin vuoden 2014 säästöistä, jotta on mahdollista verrata eri vuosien suorituksia. Nämä luvut paljastanen tulevissa kirjoituksissa. Nyt alla on nähtävissä tämän vuoden säästösaldo tavoitteeseen verrattuna. Aika kaukana se on vielä, mutta viime vuoden onnistumisten johdosta se ei tunnu läheskään niin suurelta urakalta kuin tuntui vuosi sitten tähän aikaan.

 
Koska muokkasin vuoden 2015 tavoitettani, niin minun täytyi muokata myös keskipitkän tähtäimen tavoitettani. Viiden vuoden sijasta 100 000 euroa pitäisi tulla täyteen neljässä vuodessa. Tämä ei tosin ole virallinen tavoitteeni ainakaan vielä. Todennäköisesti palaan vanhaan tavoitteenasetteluun vuoden kuluttua, kun velkataakkani on kutistunut kohtuulliseen kokoon. Saatan tosin joutua tekemään alkuperäiseen tavoitteeseeni pieniä muutoksia, koska tämä vuosi menee eri tavalla kuin olin alun perin ajatellut. Kevään mittaan tilanteen pitäisi selkeytyä ja palaan asiaan, kun minulla on riittävästi tietoa uusien suunnitelmien ja tavoitteiden määrittelyitä varten.
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti