tiistai 17. helmikuuta 2015

Pankeille (laina)tuoteidea

Olin tuossa jonkin aikaa sitten työnantajayritykseni kautta pankin kanssa lainaneuvotteluissa ja puheenaiheeksi nousivat lainan vapaalyhenteiset vuodet. Pankkihenkilön näkökulmasta vapaalyhenteinen tarkoitti samaa kuin lyhennysvapaa, koska lähes kaikki yritykset ovat lyhentämättä noina vuosina. Tämähän on selvää, koska maksuvalmiuden ylläpito on yrityksille tärkeää ja olisi työlästä ja kallista alkaa neuvottelemaan pankin kanssa uudesta lainasta, jos ylimääräiseen lyhennykseen käytetty raha tarvittaisiinkin muualla. Yhtiölle on paljon helpompaa ja turvallisempaa olla lyhentämättä lainaa ja pitää raha kassassa, vaikka se maksaakin yhtiölle lainan koron verran.

Mietin, että  molempien osapuolten tarpeet voisi täyttää suhteellisen vaivatta jo nykyisillä pankin tuotteilla. Oletetaan vaikka, että yhtiö tarvitsisi miljoonan euron lainan 10 vuoden maksuajalla ja haluaisi ensimmäisen vuoden vapaalyhenteisenä. Pankki ymmärtäisi, ettei asiakkaalla todennäköisesti ole yllä mainittujen seikkojen takia halua lyhentää lainaa, joten se perinteisen mallin sijasta myöntäisikin 900 000 euron lainan (josta ensimmäinen vuosi lyhennysvapaa) ja 100 000 euron lainalimiitin (joka erääntyy 10 vuoden päästä). Tällöin yhtiö voisi käyttää ylimääräisen rahansa lainalimiitin lyhentämiseen tietäen, että se voi tarvittaessa saada käyttämänsä rahan takaisin limiitin kautta.

Jos vaikka ensimmäisenä vuonna on ylimääräistä käteistä, niin sillä voisi lyhentää lainalimiittiä. Kun toisena vuonna sitten tuleekin yllättäviä talousvaikeuksia, niin tuon lyhennetyn määrän voi käyttää sen vuoden lyhennyksiin (lainamäärä pysyy samana). Pankin tilanne pysyy koko ajan vähintään yhtä hyvänä kuin normaalissa "vuosi vapaalyhenteistä" -lainassa.

Myös korkojen kautta pankki voisi tienata perinteistä mallia paremmin. Lainalimiitissä perinteisesti on korko, joka maksetaan, vaikka lainaa ei käytettäisikään, joten pankki saisi rahaa sitäkin kautta. Käytetynkin lainan korko voisi olla suurempi kuin varsinaisen lainan, kunhan lopputulos on se, että yhtiölle on limiittiä lyhentämällä mahdollista säästää korkokuluissa verrattuna perinteiseen lainaan. Yhtiöllä pitää olla insentiivi valita tämä rahoitusmuoto. Pankille puolestaan ylimääräisistä lyhennyksistä aiheutuneen pienentyneen korkotuoton mukana tulisi pienentynyt riski lainamäärän pienentyessä.

Yhtiölle säästyvä limiittikorko tarkoittaisi siis tuottavaa paikkaa kassalleen vaarantamatta yhtiön maksuvalmiutta. Ja voisihan tätä mallia yksityishenkilöihinkin soveltaa. Käsittääkseni joissakin asuntolainassa itse asiassa hyvin tämänkaltainen toimintatapa onkin jo käytössä. Erona taitaa olla vain, että ylimääräisillä lyhennyksillä voi kattaa tulevia lyhennyksiä, mutta rahoja ei voi nostaa muuhun käyttöön.

Emme päässeet lainakeskusteluissa koskaan idean esittelyn asteelle asti, koska asia hoidettiin muulla tavoin, joten kuulisinkin mielellään pankkialan ihmisiltä, onnistuisiko tämä, ja jos ei, niin miksi ei?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti