keskiviikko 19. elokuuta 2020

Talouskatsaus heinäkuu 2020

Heinäkuussa kulut räjähtivät käsiin. Lukema 2790,91 € on kovimmat kulut, mitä minulla on ollut yhtenäkään kuukautena koko seurantani aikana. Luku ei kuitenkaan välttämättä täysin kuvaa todellisuutta. Päädyimme nimittäin ostamaan uuden sängyn, josta osuuteni on reilu 1000 €. Yksittäiselle kuukaudelle kirjattuna tämä tekee valtavan pompun kuluihin, mutta jos kulun siirtäisi vaikutusajalleen (oletettavasti yli 10 vuotta), niin kyse onkin alle 10 €/kk kulusta.

Olisin voinut tehdä sängyn kanssa niin, että olisin jättänyt kulun merkitsemättä hankintahetkellä ja sen sijaan alkanut tehdä esim 10 €/kk kuukausipoiston, mutta en pitänyt sitä vaivan arvoisena. Riittävää on, että tiedän itse, että vuodella 2020 on noin tonni ylimääräistä kulua, joka ei varmasti ainakaan lähivuosina tule toistumaan.

Omakotitalon kanssa tämä kysymys saattaa kuitenkin olla vähän isommassa roolissa. Taloon kun kerran liittyy tiettyjä isompia remppoja, jotka tähän asti on tullut maksettua vastikkeiden kautta, mutta nyt ne tulevat kerralla useiden vuosien välein. Vähän harkitsin, että alkaisin laskea kuukausikuluihini laskennallista "korjauskulua", joka sitten kumoaa noita tulevia remppoja etukäteen ja jälkikäteen toimii noiden remppojen poistona. Mutta kun en yhtään tiedä, mikä se oikea luku tuollaiselle korjauskululle olisi, niin on jäänyt tekemättä. Ehkä päädyn vaan tekemään vuosikorjaukset kertakuluna ja sitten isommat poistona jälkikäteen. 

Jos haluaisin maksimaalisesti pettää itseäni, laittaisin nuo isot remontit vain talon hankintahinnan lisäykseksi, enkä huomioisi niitä kuluna ollenkaan. Näin voin ehkä toimiakin, mikäli luotan kiinteistön arvon oikeasti nousseen, mutta tällä hetkellä markkinatilanne ei siltä näytä. Tilanne voi kuitenkin muuttua pidemmällä tähtäimellä, joten teen päätöksen kirjaustavasta sitten, kun oikeasti pitää esimerkiksi katto vaihtaa tai tehdä kylppäriremontti.

Heinäkuun kuluihin palatakseni, pelkkä sänky ei kuluja noin korkealle tietenkään nostanut. Ylimääräisenä kuluna oli myös uudet lenkkarit 140 €, kun vanhat alkoivat olla niin kuluneet, että hiersivät inhottavasti kantapäätä verille. Heinäkuussa oli myös vakuutuksia yli 500 € edestä ja autovero 158 €. Nuo nyt olivat tuollaisia pakollisia vuositason kuluja, jotka nyt vaan sattuivat osumaan heinäkuulle. Varsinaiset elämisen kulut olivat heinäkuussa varsin maltilliset, ja heinäkuun ennätyskorkeat kulut olivat enemmänkin sattumasta kuin harkinnan pettämisestä kiinni. Se sänkykin on pitänyt vaihtaa jo vuosikausia.

Korkeiden kulujen lisäksi heinäkuu oli tulojen puolelta todella laiha. Kevään osinkokausi on ohi ja osinkoja tuli todella vähän. Tulot (verojen jälkeen) olivat vain 660,36 €. Sillä ei paljoa sänkyjä maksella. Vuoden kumulatiivinen tulojen ja menojen erotus päätyi heinäkuun myötä reilun 3100 € miinukselle.

Heinäkuun tuloja nosti (tai tulojen laskua hidasti) sijoitusasuntohankinta. Se hyöty jäänee tosin lyhytaikaiseksi, koska yhdestä toisesta sijoitusasunnostamme vuokralainen ilmoitti lähtevänsä, ja päätimme vaimoni kanssa lähtökohtaisesti myydä kyseisen asunnon, koska se ei oikein vastaa sitä, millaisia asuntoja haluamme sijoitustarkoituksessa omistaa. Saatamme ostaa myytävän asunnon tilalle uuden paremmin meille sopivan kohteen, mutta niin kauan kuin tuota ei ole toteutettu, aiheutuu myynnistä laskua tuloihin. Ei tosin vielä elokuulta, mutta elokuun jälkeen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti