lauantai 29. marraskuuta 2014

Vuoden lopun rahavinkit

Nyt kun vuoden viimeinen kuukausi on alkamassa, ajattelin nostaa esille pari merkittävää vuodenvaihteeseen liittyvää vinkkiä rahan suhteen.


Ensinnäkin S-ryhmän osuusmaksun koron saaminen edellyttää, että osuusmaksu on maksettu 31.12. mennessä. Rahan aika-arvon takia osuusmaksua ei mielestäni ole kannattanut maksaa aikaisemmin, koska sille rahalle on ollut mahdollista saada muualta tuottoa, kun taas osuuspääoman korkoa tuo aikaisempi sijoituksen ajankohta ei käsittääkseni lisää. Nyt joulukuussa raha kannattaa laittaa kiinni, koska tarjolla oleva korko on todella hyvä.

En käsittele tuota osuusmaksua kovinkaan laajasti, koska muut bloggaajat ovat jo kirjoittaneet siitä niin paljon. Kirjoita Googleen "osuusmaksun korko", niin löydät monta hyvää kirjoitusta aiheesta. Ainoa lisäys tuon suhteen on, että osuusmaksujen korkojen verotuskäytäntö on muuttumassa ja verotus siirtyy lähemmäs osakeyhtiöiden voitonjakojen verotusta. Tästä huolimatta osuusmaksuille maksettava korko tarjoaa jatkossakin erinomaisen matalariskisen mahdollisuuden hyvään korkotuottoon.

Mahdollisia sijoituskohteita osuuskaupan osalta löydät vaikka täältä.


Toinen mahdollinen rahanteko/-säästökohde on kirkosta eroaminen. En kannata vapaamatkustamista, joten jos oikeasti olet sitä mieltä, että kirkko tekee enemmän hyvää kuin pahaa ja uskot tuohon heidän ydinviestiinsä ylemmistä voimista, niin kehotan kyllä kantamaan vastuusi ja maksamaan veron. Jos taas kuulut kirkkoon lähinnä tottumuksen takia tai muuten ilman hyvää syytä, niin eroamalla voi säästää merkittäviä summia. Esimerkiksi 24 000 euron vuosituloilla säästö on helsinkiläiselle (en tosin itse ole sieltä) 192,30 euroa. 40 000 euron tuloilla säästö on jo 350,19 euroa. Voit eroakirkosta.fi palvelun laskurissa laskea, paljonko säästöä itsellesi olisi tarjolla omassa kunnassasi. Noiden sivujen kautta eroaminenkin tapahtuu kätevästi.


Nämä molemmat vinkit ovat luonteeltaan sellaisia, että ne kannattaa toteuttaa nyt heti joulukuussa, koska tammikuussa on jo liian myöhäistä. Liian myöhään tehtynä rahat on jo menetetty kokonaisen vuoden osalta.


Edit. Kommenttiosiosta voit löytää lisää vinkkejä.

7 kommenttia:

  1. Oikeastaan vain yksi kommentti lisäksi:
    Kannattaa olla tarkkana, etteivät mahdolliset luovutustappiot vanhene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä lisäys.

      Itselläni oli mielessä vielä se, että jos ei ole myynyt koko vuonna mitään, niin kannattaa hyödyntää se mahdollisuus myydä verottomasti alle 1000 €:n erä. Unohtui laittaa tekstiin, joten saa riittää maininta täällä kommenteissa, vaikka voisinkin editoida tekstiä.

      Poista
  2. Vuoden vaihteen säästövinkkeihin ajankohdan suhteen liittyy myös mahdollinen työttömyyskassan vaihto, koska monissa jäsenyysmaksu on vuosikohtainen. Kassan vaihto oli itsellä ajankohtainen nyt, niin tuli mieleen. Omalla kohdallani kassan maksu tippuu alle puoleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ideasta. Pitääpä itsekin tarkistaa, mitä vaihtoehtoja olisi tarjolla.

      Poista
  3. Onko joku taannoin tehnyt näitä sijoituksia S-osuuksiin verkossa? Nimittäin yrittäessäni itse S-kanavan kautta pystyn valitsemaan vain yhden osuuden. Onko keinoa valita kaikki kerralla vai toimiiko se niinkin, että valitsen yhden osuuden ja aloitan alusta. Tuo jälkimmäinen vain epäilyttää, koska jostain luin, että S-osuuksia voi ostaa netistä vain siinä tapauksessa, jos ei ole aiempia osuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin nyt tuota S-kanavaa ja ei tosiaan antanut tehdä uutta jäsenyyttä, koska olen jo toisen osuuskaupan jäsen. Vähän ihmetyttää, miksi ei antanut, kun hakemusta tehdessä kuitenkin oli kysymyksiä siitä, että liitetäänkö vanhastaan olemassa olevaan asiakasomistajuuteen. Ehkä en vain osannut.

      Pitänee palata alkuperäiseen suunnitelmaan ja marssia S-Pankkiin hoitamaan liittymiset. Ensin pitää vain odottaa, että tulee palkka.

      Poista
  4. Itse Prisman S-pankin tiskillä käynyt ja hyvin hoitunut homma. Epäselväksi on jäänyt tuleeko bonusposti 1,3 vai 0 kertaa jokaisesta osuudesta. Oman Prisman tätit ei osannu vastata

    VastaaPoista