maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kreikkasuojaus tuli tarpeeseen

(Varoitus: Alla oleva teksti kuuluu hyvin vahvasti luokkaan "Onnistumisista kerrotaan - epäonnistumisista vaietaan")

Tänään pörssit sitten rysähtivät alas Kreikan neuvottelujen kariutumisen takia. Oma salkkuni näytti kuitenkin pitkään yli prosentin nousua, vaikka indeksit olivat jopa 3-4 % laskussa. Syynä tälle oli aikaisemmin hankkimani suojaus (DAX myyntiwarrantti), jonka hankkimispäätöstä aion avata hieman tässä.

Kreikan kanssa käytäviä neuvotteluja seuratessani tuli jo kauan sitten mieleen, että pitäisiköhän tältä suojautua. Mielessä kävi jopa, että hankkisin johdannaispositiot molempiin suuntiin (ostaisin sekä myynti- että ostowarrantteja), koska tuntui todennäköiseltä, että edessä on voimakkaita liikkeitä suuntaan tai toiseen, riippuen neuvottelujen lopputuloksesta. En kuitenkaan osannut yhtään arvioida, kuinka suuria liikkeitä olisi odotettavissa, koska olihan sekin ihan mahdollista, että ketään ei Kreikka kiinnosta. Prosentin muutos indekseissä ei vielä tee johdannaispositioista riittävän kannattavia (ainakaan minulle).

Tämä muuttui, kun markkinat viikko sitten päättelivät sopimuksen olevan todennäköinen. Pörssissä nähtiin n. 3 % nousu, joka kertoi minulle, minkä mittaluokan asiana markkinat pitävät Kreikkaa. Pystyin tuon perusteella odottaa, että sopimusneuvottelujen kariutuminen laskisi pörssejä myös tuon n. 3 %. Lisäksi mielestäni tuo 3 %:n nousu oli hieman hätäilty (ovathan kyseessä kuitenkin kreikkalaiset).

En missään nimessä halunnut ennustaa neuvottelujen lopputulosta, vaan kyse oli enemmänkin siitä, että mieluummin menetän osan tuotoistani tilanteessa, jossa neuvottelut päättyvät markkinoiden mielestä hyvin, kuin katson sijoitusteni arvon sulavan, kun neuvottelut päättyvät huonosti. Toki, jos olisin pitänyt neuvottelujen onnistumista niiden epäonnistumista todennäköisempänä, niin olisi suojaus todennäköisesti jäänyt hankkimatta. Olisi siis valehtelua, jos väittäisin, ettei tuossa ollut jonkun verran spekulaatiotakin mukana.

Suojauksen hankkimisen jälkeen osakekurssit kääntyivätkin laskuun, kun aikaisempi optimismi osoittautui ainakin osittain perusteettomaksi. Siinä vaiheessa minun täytyi taistella houkutusta vastaan, koska suojaukseni oli jo ihan ok verran plussalla ja jos sopimukseen olisi viikonlopun aikana päästy, niin edessä olisi taas sellainen +3 %:n päivä, joka veisi nuo voitot. Päinvastainen mahdollisuus pelotti kuitenkin enemmän ja toisaalta pidin sopimusneuvottelujen kariutumista todennäköisempänä kuin sopimukseen pääsemistä. Niinpä pidin suojauksen maanantaihin asti.

Lauantaina tulikin sitten ilmoitus Kreikan käsittämättömästä päätöksestä järjestää asiasta kansanäänestys, mikä samalla johti neuvottelujen päättymiseen ja käytännössä Kreikan maksukyvyttömyyteen tiistaina (ellei jotain yllättävää vielä tapahdu). Viikonlopun aikana päätin myydä suojauksen heti pörssien avauduttua, koska ajattelin, että kaikki ne ihmiset, jotka ovat viikonlopun aikana kasvattaneet paniikkiaan, tulevat heti aamusta kilpailemaan siitä, kuka saa myytyä osakkeensa halvimmalla hinnalla. Kyse oli täysin puhtaasta mutuilusta, mutta tällä kertaa tuntuma näytti osuvan oikeaan. Suojauksesta luovuttuani DAX nousi nopeasti noin prosentilla. Sen jälkeen minulla ei ollut enää mitään käsitystä, mitä tulisi tapahtumaan.

Nyt minulla ei sitten enää ole suojausta, koska nuo johdannaiset menettävät niin nopeasti arvoaan ajan kuluessa, etten pääsääntöisesti halua pitää niitä pidempiä aikoja. Tällaisten yksittäisten kriittisten päivien ajaksi ne sopivat hyvin ja tällä kertaa niiden käyttö tosiaan oli hyvä idea. Aikaisemmin keväällä puolestaan suojaus johti tuottojen menetykseen. Sillä kertaa en suojannut yksittäistä tapahtumaa varten, vaan koska olin työpaikasta irtisanoutumisen vuoksi epävarma tulevistani tuloista ja halusin varmistaa sijoitusteni arvon säilymisen tuona aikana.

Tänään loppujen lopuksi suojauksesta saadut voitotkaan eivät riittäneet pitämään salkkuani plussalla. Tätä kirjoittaessani salkku näyttää noin -0,2 % lukemaa. Ihan ok lukema sekin kai on, kun DAX päätti lukemaan -3,56 % ja OMXH -2,55 %. Harmittaa tuo silti vähän, kun vielä muutamaa tuntia ennen Euroopan pörssien sulkemista salkku oli noin prosentin plussalla.
Mielestäni johdannaiset ovat hyvä tapa suojata salkku tämänkaltaisilta tapahtumilta. Jos olisin suojautunut myymällä osakkeitani, niin olisin joutunut maksamaan ison määrän kaupankäyntikuluja, minkä lisäksi verot olisivat realisoituneet ja hankintameno-olettaman kannalta tärkeät omistusajat olisivat nollaantuneet. Lisäksi minulla olisi ollut suuri kynnys ostaa takaisin "väärin myytyjä" osakkeita kalliimmalla, mikä helposti voisi johtaa siihen, että menettäisin myöhemmätkin tuotot niistä. Johdannaisilla on siis epävarmoilla markkinoilla huomattavia etuja käteisosuuden kasvattamiseen verrattuna.



1 kommentti:

  1. Hyvin suojattu. Itse katson salkun nousut ja laskut ihan vaan tekemättä mitään.

    VastaaPoista