torstai 4. kesäkuuta 2015

Kuluraportti toukokuu 2015

Toukokuussa kuluja oli aivan liikaa, mutta en silti tekisi mitään toisin. Kokonaisuudessaan rahaa meni jopa 1258 €. Toisaalta lukema on hieman pienempi kuin vuosi sitten toukokuussa. Näin ollen suurista menoista huolimatta seuraamani viimeisen 12 kuukauden kulut -lukema laski hieman toukokuussa.

Vuoden 2014 toukokuussa syynä suurille kuluille olivat silloin ostetut uudet kesärenkaat autoon. Nyt sellaisia ei tietenkään tarvinnut ostaa, mutta syksyllä todennäköisesti tulevat ostettavaksi uudet talvirenkaat. En kyllä millään haluaisi käyttää taas niin suurta summaa, mutta turvallisuuden kanssa ei kannata pihistellä.

Suurin syy tavoitettani korkeammille kuluille oli pienessä lomamatkassa, jonka teimme vaimoni kanssa. Aika harvoin löytyy sopiva hetki, kun meillä molemmilla on aikaa ja halua lähteä reissuun, niin nyt piti käyttää tilaisuus hyväksi vaikeasta työtilanteestani huolimatta. Reissu tuli maksamaan vähän yli 200 €, joten mistään valtavasta kulusta ei ollut kyse. Vuonna 2014 teimme yhden vastaavan reissun, joten jos tämä matka jää vuoden ainoaksi, niin kulut ovat siltäkin osin ihan hallinnassa.

Toukokuun aikana oli myös suhteellisen paljon muita ylimääräisiä juttuja. Erääseen jäsenmaksuun meni n. 100 €. Tilasin myös Arvopaperi-lehden hintaan 42 €. Lisäksi kuukauden aikana oli muita satunnaisia kuluja n. 70 €. Yhteensä siis vuosittaisia ja satunnaisia kuluja oli jopa n. 420 €.

Varsinaisista elämisen kuluista tärkein seurannan kohteeni on ruokailuun (eli kirjaimellisesti elämiseen) menevät kulut ja siihen meni tällä kertaa 360 €. Ihan pelkkää ruokailua tuo ei tosin ole, vaan siihen kuuluu kaikki muukin kaupasta mukaan tarttuva, kuten myös ravintoloiden nestemäinen tarjoilu. Aikaisemmin tämä kuluerä on ollut n. 450 €/kk, joten 360 € on ihan hyvä tulos, vaikka on siinäkin vielä ylimääräistä. Pääasiassa söin varsin säästäväisesti (verrattuna aikaisempaan ostoskäyttäytymiseeni), mutta loma- ja muilla matkoilla kului ravintolaruokailun takia tarpeettoman suuria summia. En myöskään halua vielä ajaa vaimoani ihan hulluksi pihistelylläni ja "En tule, koska maksaa" -kommenteilla. Ehkä sitten, kun rahat alkavat oikeasti olla tiukemmalla.

Jo alkanut kesäkuu vaikuttaa varsin lupaavalta kulujen osalta. Mitään kalliita matkoja tai isoja laskuja ei pitäisi olla tulossa. Nyt kun saan vain pidettyä tavalliseen elämiseen menevät kulut kurissa, niin minun pitäisi pystyä laskemaan keskimääräiset kuluni takaisin lähemmäs tavoitettani eli 1000 €/kk.



1 kommentti:

  1. Mulla on kalliita matkoja tulossa, lähetää 3 viikon päästä 3 päivän Tallinnan matkalle ja matka tuli maksettua luottokortilla. Tammikuussa mennään Karibialle, ja siitäkin matkasta tuli maksettua 200€ varausmaksu luottokortilla. Luottokortti lasku tulee maksettua sitten tämän kuun lopussa.

    Onneksi tulee vähän bonareita ja lomarahoja kesäkuussa, joten ei tässä ihan rahattomaksi jää =)

    VastaaPoista