keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Säästöjen tilannekatsaus huhtikuu 2014

Huhtikuu on sijoitusten osalta ohi, joten aika raportoida edistyksestä. Kuun aikana sijoitusten määrä lisääntyi 1440 euroa. Oikeastaan tuohon päälle pitäisi laittaa vielä 300 euroa, jotka laitoin tänään (30.4.) Seligsonin rahastoihin, mutta koska nuo rahastot siirtyvät minulle vasta perjantaina 2.5., tulen merkitsemään tuon rahan vasta toukokuun sijoituksiin. Yhteensä olen laittanut säästöön 8306 euroa (ei sisällä tuota 300 €).

Tarkimmat saattavat huomata, että viimeksi raportoimani säästösumma tämän kuun lisäyksillä ei täsmää tuohon ilmoittamaani kokonaissummaan. Tämä johtuu tietystä tilannemuutoksesta, jonka suhteen en ole vielä päättänyt, mitä tänne kerron (jos mitään). Joka tapauksessa korjasin säästöistä pois n. 120 euroa.


Kuten kuviostakin näkee, olen nyt ylittänyt puolivälin matkalla tavoitteeseeni. Toukokuun aikana on mahdollista ohittaa alkuperäinen tavoitteeni 10 000 euroa. Olin siis oikeassa, kun luovuin liian helposta tavoitteesta heti alussa. 15 000 euron tavoitteeni ei silti ole niin helppo kuin voisi kuvion perusteella kuvitella. Kesäkuussa iskevät kovempi ennakonpidätysprosentti ja asuntolainan lyhennykset, jotka molemmat pienentävät mahdollista säästösummaa. Lisäksi minulla ei ole vieläkään tietoa jatkuuko työsuhteeni enää määräaikaisen sopimukseni päättyessä kesäkuun lopussa. Pahimmillaan voin joutua syömään säästöjäni vuoden 2014 toisella puoliskalla.

Alla olevasta kuviosta näkee, että kokonaistavoitteeni 100 000 euron säästöistä viidessä vuodessa on vielä todella kaukana. Sen saavuttaminen ei oikein kestä lyhyitäkään työttömyyspätkiä. Laskelmissani olen vielä olettanut nauttivani suhteellisen nopeasta palkkakehityksestäkin.


En kuitenkaan stressaa suuremmin työn jatkoa. Pärjään joka tapauksessa ja eiköhän niitä töitä ennemmin tai myöhemmin ilmesty. Harmihan se on, jos säästötavoitteet epäonnistuvat sen takia, mutta keksin kyllä itselleni tekemistä, vaikka olisi pidempikin pätkä vapaata.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti