keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Säästöjen tilannekatsaus lokakuu 2014

Lokakuun aikana säästöön tuli laitettua tasan 1000 euroa. Kuten aikaisemmin olen kertonut, olen jo aikaisemmin tehnyt osakesijoituksia käyttäen Nordnetin lainaominaisuutta ja nuo tämän kuun "sijoitukset" ovat siis tuon lainan lyhennyksiä. En luonnollisesti merkinnyt alkuperäistä osakeostosta sijoitukseksi, joten sijoitusta ei tule laskettua kahteen kertaan.

Kokonaissäästösummani on 16 423 € eli n. 9,5 % enemmän kuin oli tavoitteeni tälle vuodelle.

Oikeastaan minulla oli tässä kuussa varaa sijoittaa vain 800 euroa, mutta vuokralainen maksoi vuokriaan etuajassa, joten siirsin tuosta ennakosta 200 euroa Nordnetiin lainanlyhennykseksi. Vastaava summa pitää tulevina kuukausina siirtää takaisin asuntolainan hoitotilille tulevia lyhennyksiä varten, mutta siihen asti ne saavat olla tuottavassa käytössä (=säästetty korko) Nordnetissä.

En ole aikaisemmin sijoittanut vuokralaiselta tulleita rahoja, koska sijoitusasuntoon kohdistuvan lainan lyhennykset tekevät sen, että kyseisen sijoituksen kassavirrat ovat kuukausittain hieman negatiiviset. Tämäkin kertaluontoinen mahdollisuus sijoittaa vuokratuloja pitää maksaa tulevina kuukausina pois, joten kokonaisuutta ajatellen en hyödy vuokratuloista juuri lainkaan. Ei siis pidä ajatella, että säästöprojekti olisi minulle jotenkin helpompi, koska omistan osuuden sijoitusasunnosta. Enemmänkin tuo haittaa minua, koska joudun kuukausittain laittamaan sivuun rahaa, joka ei näy sijoituksissani.

On toki täysin oma valintani olla laskematta mukaan sijoitusasunnon tuottoja. Voisin ihan perustellusti laskea sijoituksiksi esimerkiksi sijoitusasunnon lainan lyhennykset. Tuo on kuitenkin sellaista omaisuutta, jonka tuottamien tulojen avulla voin myöhemmin elää. En ole halunnut laskea sijoitusasuntoa mukaan, koska se ei mielestäni olisi reilua muita aloittelevia sijoittajia kohtaan. Olisi aivan liian helppoa sortua ajattelemaan "Helppohan tuon on, kun hänellä on jo varallisuutta, joka tuottaa, mutta entäs minä joka aloitan nollasta?" Nyt olemme kaikki samalla lähtöviivalla ja olen sijoittanut vain rahaa, jonka olen palkkatyöstäni ansainnut (sekä yhden kertaluontoisen lahjan vanhemmiltani n. 700 e).

Voi olla, että ensi vuonna joudun alkaa huomioimaan myös noiden sijoitusasuntojen lainojen lyhennyksiä sijoituksena. Syitä tähän käyn tarkemmin läpi, jos päädyn tekemään kyseisen muutoksen. Todennäköisesti teen tuolloin myös tämän vuoden luvuista uusia laskelmia, jotta ensi vuoden luvut ovat vertailukelpoisia tämän vuoden kanssa. Mutta palataan aiheeseen, jos/kun sen aika tulee...

Alla näkyvät vielä perinteiset kuviot kokonaissäästöjen kehityksestä.

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti