torstai 9. lokakuuta 2014

Tuotot Q3 2014

Q3:n aikana tuotot olivat surkeita. Ajoittaisia valonpilkahduksia oli, mutta pääasiassa suunta oli alaspäin ja tilanne on kvartaalin päättymisen jälkeen muuttunut entistä pahemmaksi. Q3:n aikana salkun TWR-tuotto oli -3,9 %. Vertailuindeksistäni olen jäänyt entistä enemmän.


Yllä olevassa kuviossa on koko salkkuni tuoton kuvaaja ja alla Nordnetin osakesalkkuni kuvaaja. Seligsonin salkkuni osuus on jäänyt sen verran pieneksi, että sen merkitys yllä olevaan kuvaajaan on koko ajan pienempi ja pienempi. Tämä näkyy muun muassa suurempina muutoksina yllä olevassa kuviossa.



Olen jo pitkään ollut tietoinen, että salkkuni ei ole sellainen kuin haluaisin sen olevan, mutta en ole ollut valmis muuttamaan sen sisältöä myynneillä, vaan ajatuksenani on ollut tehdä sellaisia ostoksia, että salkku kokonaisuutena menee oikeaan suuntaan. Tuo tapa on vain sen verran hidas, että en ehtinyt tekemään tarpeellisia muutoksia ennen viime aikojen laskukautta. Lisäksi en ole tainnut riittävissä määrin noudattaa tuotakaan suunnitelmaa.

Viime päivien kurssilaskuista minulla on sen verran sanottavaa, että kirjoitan varmaan siitä erillisen blogitekstin, joten jätän sen analysoinnin tässä vähemmälle.


2 kommenttia:

  1. Hieno homma, että kurssit laskee! Kassavirtapositiivinen pitkänaikavälin sijoittaja ostaa pää märkänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi hieno homma, jos olisi millä ostaa.

      Palkkapäivään on vielä aikaa, enkä haluaisi hirveästi enempää lainallakaan vielä ostaa. Alaspäin on kuitenkin vielä reilusti tilaa laskea. S&P 500 tulisi laskea n. 20 % huipustaan ennen kuin oltaisiin suurin piirtein "normaalissa" arvostustasossa Shillerin P/E:llä laskettuna. Vasta sitä suuremmat laskut tekisivät indeksistä edullisen.

      Lisäksi minulla saattaa olla Nordnetin lainalimiitille muutakin käyttöä lähiaikoina, joten minun pitäisi senkin puolesta malttaa olla käyttämättä sitä.

      Poista