Ovatko pariskuntien yhteiset kulutilit hyvä asia?

Monella pariskunnalla on elämisestä aiheutuvien kulujen maksamiseen yhteinen tili. Saattaa olla, että molemmat laittavat tilille saman verran rahaa tai sitten rahaa voidaan esimerkiksi laittaa tulojen suhteessa. Perimmäinen ajatus järjestelyn taustalla on lienee tarkoitus oikeudenmukaisesta yhteisten kulujen kattamisesta. Mutta onko järjestely niin oikeudenmukainen kuin halutaan ajatella?

Vaikka yhteinen tili, jolta yhteiset kulut maksetaan, voi ensisilmäyksellä tuntua oikeudenmukaiselta, niin siihen liittyy monia ongelmia. Jos kulut jaetaan tasan, mutta kuluja aiheutetaan epätasaisesti, niin asiassa voi helposti tulla epäoikeudenmukaisuuden tunne. Näin on, kun toinen on selvästi säästeliäämpi kuin toinen. Kuuluuko säästeliään maksaa tuhlailevan kulut ihan vaan sen takia, että ne ovat (tuhlailevan mielestä) arjen kuluja? Tähän ei varmastikaan ole yksiselitteistä vastausta.

Yhteisen kulutilin kanssa voi jopa käydä niin, että toinen tai molemmat osapuolista alkavat kasata tarpeettomia kuluja yhteisen tilin katettavaksi. Ovathan tuon "ostostilin" kulut ostajalle puolet halvempia kuin muualta ostetut tai muuten luokiteltavat kulut. Sen sijaan, että meikit tai tietokone ostettaisiin erikoisliikkeestä omalla rahalla, mennäänkin markettiin ostamaan ne yhteisellä rahalla. Jo siitä on helppo saada riita, ovatko kalliit meikit yhteistä kulua vai naisen (yleensä) kulua.

Jos raha on tiukassa, niin yhteisen tilin kanssa saattaa pahimmillaan käydä niin, että parisuhteen osapuolilla tulee kilpajuoksu siitä, kumpi saa ostettua haluamansa ostokset ennen kuin tilin rahat alkavat loppua. Tällainen kulutuksella kilpailu ei millään tavalla ole järkevää rahankäyttöä. Etenkään, jos rahan kanssa on muutenkin tiukkaa.

Entä jos toinen tienaa selvästi enemmän kuin toinen? Onko hänen maksettava yhteisistä kuluista suurempi osa ihan vain sen takia? Tähänkään ei ole yksiselitteistä vastausta. Jos toinen on perheessä elättäjä ja toinen elätettävä, niin siitä saattaa helposti seurata negatiivisia tuntemuksia molemmille osapuolille. Toinen saattaa nimittäin ajatella, että häntä käytetään hyväksi, ja toinen voi puolestaan tuntea olonsa alempiarvoiseksi. Näin ollen tulojen suhteessa maksaminenkin on varsin ongelmallista.

Kaikista näistä ongelmista huolimatta ei yhteinen kulutili välttämättä ole huono ratkaisu. Tärkeintä on, että molemmat parisuhteen osapuolet pitävät järjestelmää oikeudenmukaisena (vaikka se ei sitä olisikaan). Jotkuthan voivat pitää oikeudenmukaisena, että toinen osapuoli maksaa kaikki kulut, eikä siinä silloin ole mitään vikaa.

Jos järjestelyn oikeudenmukaisuudesta on erimielisyyttä, niin silloin kannattaa istua rauhassa alas ja miettiä, mikä olisi molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. (Huom! Kannattaa siis etsiä molempia osapuolia tyydyttävää ratkaisua eikä oikeudenmukaisinta ratkaisua, koska ihmisten oikeudenmukaisuuskäsitykset eivät välttämättä vastaa toisiaan. Keskustelun tavoitteena ei ole riidellä oikeudenmukaisuudesta vaan löytää yhteisymmärrys.)

Minulla ei vaimoni kanssa ole yhteistä tiliä muuten kuin asuntolainoista aiheutuvien kulujen maksamiseen ja nuo kulut ja lyhennykset maksamme omistusosuuksiemme suhteessa. Muuten kumpikin maksaa omat ostoksensa ja sattumanvaraisesti vuorottelemme kauppaostosten maksua pyrkien suurin piirtein tasapuolisuuteen. Jos jommalla kummalla on selvästi enemmän omia juttuja kaupan kassalle mentäessä, niin silloin on selvästikin hänen vuoronsa maksaa. Kun emme jaa täysin tasan ostoksia, niin saamme tuntumapohjalla pitää yhteisten ostosten maksujaon oikeudenmukaisena. Jos jako olisi täysin tasan, voisi helposti tulla tunne "Minä maksan puolet, mutta selvästi suurin osa ostoksista on sinun juttuja." Tuntumapohjalla tasapaino on säilynyt ainakin tähän asti.

Pyrimme siis ehkä jopa poikkeuksellisenkin selvään varojen ja kulujen erillisyyteen. Tällä tavoin kumpikin saa tuhlailla tai säästää ihan niin paljon kuin haluaa ilman, että toinen ajattelee olevansa toisen maksumiehenä. Toki minä kommentoin siitä tarpeettomasta kuluttamisesta ja yritän saada vaimossanikin esiin säästäväisempiä piirteitä (vaikka ei hän missään nimessä ihan mahdoton tuhlari ole), mutta sentään en ajattele turhien ostosten olevan minun maksamia. Jos lompakkoani käytettäisiin vaimoni vaatteisiin ja matkoihin, niin luulen, että avioriidat olisivat taloudessamme paljon yleisempiä. Meillä on asioista riittävän hyvä yhteisymmärrys, joten raha-asioista ei juurikaan tarvitse edes keskustella ja maassa säilyy rauha.


Mitä te olette sopineet yhteisten kulujen kattamisesta?