Ensinnäkin indeksisijoittamisessa sijoitetaan joukkoon arvopapereita (tai joissakin tapauksissa muita sijoitustuotteita) ihan samoin kuin muissakin säästömuodoissa. Sen sijaan, että ostat indeksirahastoa, voisit yhtä hyvin ostaa mitä tahansa eri arvopapereita ja pitää näitä "ikuisesti", luoden oman indeksisi. Alussa lisäostokset toki muuttavat salkun (tai "indeksin") sisältöä huomattavasti, jolloin sen kutsuminen indeksiksi (eikä aktiivisesti hallinnoiduksi salkuksi) voi olla liioittelua. Vasta salkun kasvettua riittävän isoksi lisäostokset eivät enää olennaisesti muuta salkun sisältöä kokonaisuutena, jolloin sitä voisi pitää omana indeksinään. Varsinaiset indeksirahastotkin muuttavat sisältöään esimerkiksi sen mukaan, miten yhtiöiden arvot nousevat tai laskevat tiettyjen rajojen yli tai alle, joten pienet omassa salkussasi tapahtuvat muutokset eivät olennaisesti muuta sen luonnetta.
Toiseksi indeksirahastoja suositaan usein niiden matalien kulujen takia, mutta luodessasi oman indeksisi, vuosittaiset hallinnolliset kulusi ovat prosentin kymmenysten sijasta 0 %. Merkintäkuluissa tosin ETF:t ja muut indeksirahastot voivat voittaa, koska suorissa osakesijoituksissa yksityissijoittaja joutuu usein maksamaan selvästi näitä suurempia kuluja. Esimerkiksi 7 € kulu 1000 € osakesijoituksesta Nordnetin kautta tarkoittaa 0,7 % kulua sijoittajalle, jota indeksisijoittamisessa ei välttämättä tarvitse maksaa. Voi kestää useita vuosia, että tuon kulun saa takaisin säästettyjen hallintokulujen kautta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että jos ostoerät ovat pieniä (esim. kuukausittainen säästösumma 50 €), niin pääsääntöisesti ainoa tapa saada järkevästi hajautettu salkku järkevillä kuluilla on rahaston kautta. Vasta suuremmilla summilla on mahdollista ajan myötä luoda järkevä salkku järkevillä kuluilla. Uudet halpavälittäjät toki pienentävät tämänkin seikan vaikutusta.
Tyypillisiin markkina-arvopainotettuihin indekseihin sisältyy luonteensa vuoksi myös olennainen ongelma. Nimittäin, jos osakkeita ostetaan niiden markkina-arvojen suhteessa, tämä johtaa siihen, että yliarvostettuja ostetaan enemmän ja aliarvostettuja vähemmän kuin olisi syytä. Tämä "valuvika" johtaa luonnollisesti tuottojen huononemiseen.
Markkina-arvopainotusta parempaan lopputulokseen voisi ainakin teoriassa päästä niin sanotulla "naiivilla hajautuksella". Siinä osakkeita (tai arvopapereita tai omaisuuslajeja) ostetaan kaikkia saman verran riippumatta niiden markkina-arvosta. Tässä tavassa ongelmaksi kuitenkin syntyy se, että jos esimerkiksi pienet yhtiöt ovat keskimäärin yliarvostettuja ja suuret yhtiöt aliarvostettuja, niin sijoitustapa voi johtaa markkina-arvopainotusta huonompaan lopputulokseen. Monissa tutkimuksissa pienten yhtiöiden on kuitenkin todettu tuottavan paremmin kuin suurten, joten voi olla, että kyseistä huolta voi pitää pienempänä murheenaiheena kuin markkina-arvopainotukseen rakenteellisesti sisältyvää väärinpainotusta.
Nämä seikat huomioiden voidaan miettiä sitä vaihtoehtoa, että sijoittaja tai rahastonhoitaja valitseekin itse sijoituskohteensa, päättäen samalla pitää ne ikuisesti tai ainakin sen verran pitkään, että kaupankäyntikulut/hallinnointipalkkioiden määrä pysyy indeksirahastojen tasolla. Kyse ei enää ole indeksirahastosta vaan aidosti passiivisesta rahastosta. Nykykielenkäytössä valitettavasti passiivista rahastoa käytetään usein synonyyminä indeksirahastolle, vaikka aktiiviseksi rahastoksi luokiteltava rahasto saattaa tehdä vähemmän muutoksia salkkunsa sisältöön kuin "passiivinen". Näkisin mielelläni terminologiaa muutettavan niin, että aktiivisuus/passiivisuus kuvaisi rahaston kaupankäyntiaktiivisuutta eikä nykyisen tavoin näkemyksen ottamisen määrää.
Oman passiivisen salkun luomisella luo tavallaan oman indeksinsä, joka voittaa jotkut indeksit ja häviää toisille. Ei pidä ajatella, että indeksirahastoja olisivat vain ne indeksit, jotka joku toinen on luonut. Samalla lailla kuin itse olet määritellyt, millä perusteella arvopaperi päättyy salkkuusi, on joku muu määritellyt, millä kriteereillä joku arvopaperi kuuluu hänen indeksiinsä.
Jos markkinat ovat tehokkaat, niin oman indeksisi pärjäämisen suhteessa lähimpään järkevään vertailuindeksiin määrää lähinnä tuuri (ja kulut), mutta jos ne eivät ole, niin pärjäämisesi määräytyy taitojesi perusteella.
Passiivisen oman indeksin luomista tukee sekin seikka, että Pasi Havian sijoittajakirjeessään viittaaman tutkimuksen mukaan rahastoissa, joissa oli korkea Active share (eli erosivat merkittävästi vertailuindeksistään), mutta jotka kävivät vain vähän kauppaa (eli pitivät ostamiaan osakkeita pitkään), havaittiin merkittäviä ylituottoja (kulujen jälkeen) vertailuindeksiinsä verrattuna. Toki tästä ei voida päätellä, että mikä tahansa vertailuindeksistä poikkeava strategia tuottaisi yhtä hyvän tuloksen ihan vaan pelkän kärsivällisyyden avulla. Alla olevasta lainauksesta voi lukea, mitä tutkijat itse pitivät ylituottoja tuottavana strategiana näissä rahastoissa.
How did these patient and active mutual fund managers outperform? Perhaps unsurprisingly, their outperformance can largely be explained by their focus on stocks that other investors shun or find less attractive for their impatient strategies: picking safe (low beta), value (high book‐to‐market) and high quality (profitable, with growing profit margins, less uncertainty, higher payout) stocks and then sticking with those over relatively long periods. Our
findings thus suggest that Warren Buffett’s investment skill seems generally shared by these retail mutual fund managers in the top Active Share and Fund Duration quintiles.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti