lauantai 2. elokuuta 2014

Kuluraportti heinäkuu 2014

Heinäkuun aikana kuluja kertyi kokonaisuudessaan 948 euroa. Kulujen pysyminen alle 1000 euron maagisen rajan oli ihan hyvä saavutus huomioiden reilut 200 euroa maksaneen lomareissun vaikutus. Toisaalta tuossa on myös syy, miksi reissuun käytetyn rahan menetys harmitti niin paljon. Ilman matkaa heinäkuun kuluni olisivat olleet n. 700 euroa, mikä olisi ollut selvästi alle normaalin kulutasoni.

Jos kuluni heinäkuussa olisivat muuten olleet sitä normaalia reilun 900 euron tasoa, niin en usko, että siihen päälle tullut pari sataa euroa ylimääräistä kulua olisi harmittanut niin paljon, vaikka silloin 1000 euron maaginen raja olisikin rikkoutunut. Olen varautunut siihen, että osassa kuukausista menee yli 1000 euroa, mutta pitkällä tähtäimellä keskikulujen pitäisi pysyä sen alle. Mahdollisuus 700 euron kuukausikuluihin on puolestaan harvinaisuus ja nyt harmittaa, että menetin sen tilaisuuden.

Seuraavan kahden kuukauden aikana minulla tulee olemaan 500 euron edestä ylimääräisiä menoja (vuosittainen vakuutusmaksu ja taloyhtiön järjestämä pieni remontti). Vaikuttaa siltä, että 1000 euron alittuminen tulee olemaan vaikeaa sekä elo- että syyskuun aikana. En kuitenkaan aio vähentää kulutustani tuon takia. Elän kuten tähänkin asti ja nyt mahdollisesti tapahtuva kuluylitys tulee tasaantumaan pitkällä tähtäimellä.

Tulevien kuukausien säästösummiin nuo ylimääräiset kulut vaikuttavat varsinkin elokuun aikana johtuen laskujen eräpäivien ajoittumisesta suhteessa palkkapäiviini. Ei siis kannata odottaa suuria elokuun säästösummalta. Syyskuussa tilanteen pitäisi olla jo parempi, mikä mahdollistaisi vuoden 2014 säästötavoitteeni täyttymisen jo tuolloin.

Kuluraportteihini perinteisesti liittämäni kuvion lisään Kulut-välilehdelle lähiaikoina. Myös jatkossa kuvio tulee löytymään sieltä raporttien keskittyessä analysoimaan kunkin kuun kulutusta.


4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Hei, hyvää työtä =) Turha tuota 200€ on harmitella, matkailu avartaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tiedän, etten saisi harmitella, mutta minkä sitä luonteelleen voi :D

      Pieni summahan tuo on. Pelkäsin paljon pahempaa ennen reissua.

      Poista
    2. Nyt sain valmiiksi itsekin heinäkuun tulo ja -menoraportin. Tulot 2283€, menot 1782€. Kesä on kyllä kallista aikaa! http://viisikymppisenaelakkeelle.blogspot.com/2014/08/tulotmenot-heinakuu-2014.html

      Poista