perjantai 29. elokuuta 2014

Säästöjen tilannekatsaus elokuu 2014

Elokuussa pistin sijoituksiin 1 112 euroa. Säästöön olen kokonaisuudessaan saanut 13 836 euroa. Voin tässä vaiheessa melkeinpä luvata, että ensi kuussa 15 000 euron raja menee rikki. Auto pitäisi kyllä huoltaa, mutta muuten syyskuun kuluihin merkittävistä eristä suurimmat on jo rahoitettu elokuun palkasta, joten syyskuun palkasta jää isompi osa "ylimääräistä" kuin elokuussa. Autonkin huollon todennäköisesti maksan luottokortilla (ilmaista maksuaikaa), jolloin se kulu tulee maksettavaksi vasta lokakuussa, vaikka kulun merkitsenkin syyskuulle.

Elokuussa kulut ovat pysyneet ihan kivasti kurissa isoista ylimääräisistä kuluista huolimatta, mikä mahdollisti/mahdollistaa hyvät sijoitussummat elo- ja syyskuun aikana. Kun näinkin isojen laskujen kanssa saan pidettyä kulut näin hyvin kurissa, niin odotan optimistisena niiden kuukausien (säästö)lukuja, jolloin ylimääräisiä kuluja ei ole. (Onko sellaisia kuukausia?) Kuluista kerron vielä tarkemmin syyskuun alussa.

Elokuun aikana otin Nordnetissä käyttöön luotto-ominaisuuden, mutta en ole vielä ottanut vipua mukaan sijoituksiini. Muutos on kuitenkin aiheuttanut sen, että voin pitää pankkitiliäni tyhjempänä kuin tavallisesti, koska tiedän voivani ottaa lyhytaikaista "kulutusluottoa" Nordnetistä yllättävän tarpeen syntyessä. Seuraan sen verran tarkkaan talouttani, että tällaisia tilanteita ei pitäisi syntyä, mutta eihän sitä koskaan tiedä. En halua turhaan epätodennäköisen tapahtuman takia makuuttaa rahaa laiskana tilillä.

Ajattelin jättää perinteiset säästötilannetta kuvaavat kuviot laittamatta näihin katsauksiin, koska laitan ne joka tapauksessa myös tuonne blogin Säästöt -välilehdelle. Päädyin nyt kuitenkin laittamaan tämän vuoden tavoitetta kuvaavan kuvion, jotta se on myös niiden lukijoiden nähtävissä, jotka löytävät blogin vasta myöhemmin. Säästöt -välilehdellähän on vain viimeisin kuvio, joten "tarinasta" jää jotain pois, jos en lisää katsauksiin myös havainnollistavaa kuviota sen hetken tilanteesta. Viiden vuoden tavoittani kuvaavan kuvion jätän kuitenkin nyt pois. Ehkäpä lisään sen kolmen kuukauden välein. Saa nähdä.

 
Lähellä on tavoite.
 
 
 

1 kommentti:

  1. Hyvää työtä! Minunkin pitäisi pian tehdä taas kuukauden tulo- ja menolaskut, mutta epäilen ehkä jotain 600€ säästöön. Katsotaan...

    VastaaPoista