keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Köyhyys on mielentila - Osa 2

Edellisessä kirjoituksessani kirjoitin siitä, kuinka ihmiset eivät erota mikä ero on varakkuudella, tulotasolla ja kulutustasolla. Köyhyyskeskusteluun liittyy toinenkin asia, joka pääsee pahasti unohtumaan julkisessa keskustelussa. Olisi nimittäin tärkeää huomata, että ihmisillä ei juurikaan kykyä arvioida asioita absoluuttisesti he kykenevät siihen ainoastaan suhteellisesti.

Tunnettu esimerkki tästä on kolmen lasin vertaus: Ota kolme lasia, joista yhdessä on kuumaa vettä, toisessa kylmää ja kolmannessa huoneenlämpöistä. Laita toinen kätesi kuumaan veteen (ei liian kuumaan tietenkään) ja toinen kylmään. Kun olet antanut kättesi olla hetken aikaa, niin siirrä molemmat kädet huoneenlämpöiseen veteen. Kuumassa ollut kätesi tuntee veden kylmänä ja kylmässä ollut kuumana, vaikka kyse on samasta vedestä. Kätesi eivät osaa mitata veden todellista lämpötilaa - ainoastaan sen, millaista se on suhteessa siihen, mihin ne vertaavat.

Sama pätee rahakeskusteluissa. Monella tämän päivän köyhistä ovat asiat paremmin kuin kuninkaalla 1700-luvulla. Mikään raha ja valta ei voinut tuoda niitä mukavuuksia ja sitä turvallisuutta (esim. lääkkeet), josta nykypäivänä nautitaan. Samoin Suomen köyhillä ovat asiat valtavan paljon paremmin kuin köyhien valtioiden keskimääräisillä ihmisillä. Kyse ei siis ole absoluuttisesta kurjuudesta vaan ainoastaan suhteellisesta. Suomen köyhät kokevat asioidensa olevan huonommin kuin muilla suomalaisilla.

Tätä eroa on sitten yritetty "korjata" antamalla köyhemmille lisää tulonsiirtoja ja vastaavasti ottamalla hyvätuloisilta ja varakkailta pois aina vaan enemmän. Tämä toki pienentää sitä eroa, mikä köyhien ja rikkaiden välillä on, mutta se ei poista sitä mielentilaa, että "tuolla on enemmän kuin minulla".

Siinä vaiheessa, kun yhteiskunta on sellainen, että tuota tunnetta ei enää ole, niin kenelläkään ei ole motivaattoria tehdä mitään ylimääräistä, koska tuosta ylimääräisestä vaivasta ei hyötyisi mitään. Siihen kaatuvat kommunistiset yhteisöt. Ihminen on peruslaiska eläin, joka tyypillisesti tekee mahdollisimman vähän saadakseen haluamansa. Jos ihminen ei voi saada enempää kuin mitä kaikki muutkin saavat tekemättä mitään, niin tyypillinen ihminen valitsee olla tekemättä mitään.

Näin ollen meidän on valittava luommeko yhteiskunnan, jossa talous tai mikään muukaan ei toimi, koska kenelläkään ei ole syytä tehdä tai panostaa enempää kuin muut, vai hyväksymmekö, että yhteiskunnassa on niitä, joilla on vähemmän kuin muilla. Suomessa mielestäni tasapainoilemme näiden kahden välillä. Tiedostamme kyllä, että tasajako ei toimi, mutta silti etenkin vasemmistopolitiikassa kuvitellaan, että Suomen ongelmat voidaan ratkaista viemällä järjestelmä lähemmäs tuota toimimatonta vaihtoehtoa eli tasajakoa.

Mielestäni toimivampi vaihtoehto tilanteen parantamiseksi olisi hyväksyä, että köyhyys on vain mielentila, ja pyrkiä vaikuttamaan ihmisten rahaan ja vaurauteen liittyviin mielikuviin. Yksi asia, mikä Yhdysvalloissa on hyvää, on se, että siellä vaurastunutta ihmistä ei katsota pahalla, vaan hänen ajatellaan ansainneensa omaisuutensa omalla työllään, vaivannäöllään ja rohkeudellaan. Tällainen asenne olisi hyvä juurruttaa suomalaiseenkin ajatteluun. Tällä tavalla vauraat lakkaavat olemasta köyhän vihollinen ja vastentahtoinen elättäjä, ja heistä tulee motivoiva tavoite, johon köyhäkin voi ajatella pääsevänsä määrätietoisella työllä ja vaivannäöllä. Näin voitaisiin luoda aktiivisempi yhteiskunta sen sijaan, että passivoidaan (mielentilaltaan) köyhät ihmiset surkuttelemaan omaa asemaansa. Jos yksilöä kohtaa esimerkiksi irtisanominen, niin "tämä tehtiin minulle" -ajattelua parempi lähestymistapa olisi ajatella "tämä tapahtui ja nyt on minusta kiinni ratkaista tämä ongelma".

If you change the way you look at things, the things you look at change - Wayne Dyer

Jos/kun vasemmiston tavoitteena on oikeasti parantaa köyhien asemaa, heidän tulisi kannustaa juuri tällaiseen proaktiiviseen ajatteluun sen sijaan, että pyritään vahvistamaan vastakkainasettelua ja etsimään syyllistä sieltä puolelta, josta se uusikin työpaikka tulee aikoinaan löytymään. Ihmisen, joka ei näe työnantajissa vihollista, on varmasti paljon helpompi työllistyäkin. Samoin vaurastuminen on helpompaa ihmiselle, joka ei pidä vauraita ihmisiä epärehellisinä ahneina roistoina.

On myös vaikeampaa kaventaa varallisuustasosi eroa Nalle Wahlroosiin kuin tehdä muutos, jonka avulla olet ensi kuussa paremmassa taloudellisessa asemassa kuin tänään. Tie pois köyhyydestä ja köyhän mielentilasta löytyy vain ja ainoastaan parantamalla omaa tilannettaan. Tähän parannukseen ei vaikuta se, jos ympärillä joku muu parantaa omaa tilannettaan vielä enemmän. Muiden menestyksen pitäisi enemmänkin motivoida tekemään entistä enemmän oman menestyksensä eteen.

Jospa siis luopuisimme itsemme vertaamisesta muihin ja alkaisimme verrata enemmän itseemme. Omaan kehitykseen keskittyminen on paras tapa taata itselle parempi tulevaisuus. Köyhän mielentila on verrata itseään muihin rikkaan mielentila on verrata vain itseensä ja pyrkiä kehittymään.

The safest way to get what you want is to deserve what you want - Charlie Munger



PS. Pahoittelut ehkä turhankin poliittisesta tekstistä. Vaalien aika vaan pääsee väkisin puskemaan läpi ajatuksiin ja kirjoituksiin.




9 kommenttia:

  1. Näin vasemmistovihreän silmiin näyttää kyllä kovin ikävästi oikeistolaiselta "Jokainen on oman onnensa seppä!" -mentaliteetilta, mut ehkä vika on enemmän mun silmissä kuin tässä tekstissä. ;)
    En varmaankaan osaa argumentoida vastaan, mutta sanonpahan esim. sen, että on aika eri asia, onko rahallisesti köyhimpien ja rikkaimpien välinen tulo-/varallisuusero vaikkapa kymmenkertainen vai tuhatkertainen. Varallisuuserojen kritisointi ei tosiaan tarkoita sitä, että haluaisi tasajakoa, vaan että haluaisi kaventaa sitä valtavaksi koettua eroa. Kun rikkaat ja köyhät etääntyy toisistaan, eriarvoisuuden tunne kasvaa, ja kun taas erot vähenee, eriarvoisuuden tunne vähenee.
    Siitä muuten tulee helpommin epäoikeudenmukaisuuden ja eriarvoisuuden (ja varmaan kateudenkin) tunne, kun se rikkaan vauraus on kerääntynyt onnen, eikä sinnikkyyden, ansiosta. Esim. rikkaan suvun perinnön saaja on aika erilainen tapaus, kuin oikeasti superahkerasti työtä tekevä hyvän palkkansa avulla vaurastuva ihminen. Ja moni tekee todella ahkerasti työtä, mutta palkka on silti todella pieni, jolloin helposti tulee tunne, että ei ahkeruudella ole rikastumisen kanssa ollenkaan niin paljon merkitystä kuin sattumalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pointti ei ole sanoa, että kaikkien tarvisi olla oman onnensa seppä, vaan että kaikkien pitäisi ajatella olevansa oman onnensa seppä. Kyse on eteenpäinvievästä elämänasenteesta. Heikoimmista tulee tietysti aina huolehtia. Passivoivasta "tämä ei ole sinun vikasi, vaan muiden" retoriikasta pitää luopua.

      Olen samaa mieltä, että tuloerojen liiallinen kasvu on yhteiskunnallisesti haitallista, mutta tekstini koskeekin lähinnä Suomen nykytilaa, jossa tuloerot ovat kansainvälisessä vertailussa melko pienet. Suomessa ei tälläkään hetkellä ole riittävästi vauraita, jotka voisivat investoida ja luoda työpaikkoja. Jos tästä vielä tehdään vaurastumista entistä vaikeammaksi, niin olemme mielestäni jo aika lähellä tasajakoa. Kuka tuolloin tekee suuret investoinnit, kun kenelläkään ei ole varallisuutta? Ja miksi tehdä investointeja, kun tehty tulos verotetaan pois, mutta tappiot ovat yksityisiä?

      Perityn rahan osalta minulla on melko epäsuosittu ajatusmaailma. Minun puolesta perintöjä voisi verottaa vaikka 100 %, edellyttäen, että tällä ei olisi negatiivisia yhteiskunnallisia vaikutuksia (kuten perheyritysten kaatumisia) ja että tuloverotusta kevennettäisiin vastaavasti. Ei ole epäoikeudenmukaista, että joku saa työllään enemmän kuin muut, mutta voi olla epäoikeudenmukaista, että joku hyötyy vanhempiensa kovasta työstä ilman omaa ansiotaan. Perinnön odottelu ja "pappa betalar" -asenne ovat myös passivoivia ja siten haitallisia. Toki 100 % perintövero ei veropakolaisuuden takia ole millään tavalla realistinen ajatuskaan, mutta pitäisin sitä periaatteessa oikeudenmukaisempana tapana huolehtia tuloeroista kuin nykyinen verojärjestelmä.

      En siis näe "Jokainen on oman onnensa seppä" -mentaliteettia ollenkaan negatiivisena asiana, enkä suoraan sanottuna ymmärrä, miksi vasemmisto sen sellaiseksi haluaa leimata. Se yritetään maalata toisten hylkäämisen politiikaksi, vaikka siitä ei ole lainkaan kyse, vaan ihmisten elämän parantamisesta. Kyse on siitä, että todellisen muutoksen on lähdettävä itsestä. Ei lihavakaan tule koskaan laihtumaan, jos koko ympäröivä maailma toistaa "Ei ole sinun vikasi, että olet lihava. Pikaruoka on vain liian hyvää ja halpaa ja liikunta on inhottavaa". Vasemmistokin varmaan ymmärtää, että ylipainoa ei noin paranneta, mutta silti ihmisten rahaongelmat yritetään parantaa noin?

      Poista
  2. Nuoren miehen kirjoitus - opittavaa on paljon. Tuohon on aika turha muuta sanoa, jos Nallen persettä nuolee, niin näkökenttä on vielä kapeampi kuin sen perseen omistajalla, ja sekin on hirvittävän kapea. Bisnestä Nalle toki osaa tehdä, mutta yhteiskunnan toiminnasta ei ole aavistustakaan, kuten kommunistilta voi odottaakin - olkoon entinen tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ad hominem hyökkäyksen sijasta kuulisin mieluummin perusteluita, miksi olen väärässä.

      En ole Nalle-fani, vaan hän valikoitui tekstiin, koska Suomessa hän tuntuu olevan useimmiten se keskustelussa esiin nouseva henkilö.

      Poista
  3. Kiitokset hyvästä kirjoituksesta. Seuraan tätä blogia muutoinkin ja edellinen kirjoitus oli varsin osuva myös. Suhteellinen köyhyys on melko huono mittari, jonka todistaa mm. se, että 90-luvun lamassa tuloerot kaventuivat ja köyhien osuus laski tällä mittarilla.

    Muutoinkin köyhyys on todellakin lähinnä mielentila. Suomen tämän päivän köyhät eivät ole köyhiä oikeasti ikinä nähnytkään. Köyhimmätkin suomalaiset elävät paljon leveämmin, kuin keskiverto suomalainen eli vaikkapa vielä 1910-luvulla, jolloin ruokaan meni kotitalouksilla leijonaosa tuloista, ja jotkut oikeasti kärsivät jopa nälkää. Itse asiassa monet köyhät tuntuvat olevan varsin lihavia ja rahaa tuntuu hyvinkin olevan tupakointiin ja kaljoitteluun.

    Olen itse ollut työttömänä vuosi sitten, ja sain tuolloin ansiosidonnaista nettona 1100 euroa kuussa, siis reilusti vähemmän kuin 60 % suomaisten mediaanituloista. En silti ymmärtänyt olevani köyhä, vaan säästin joka kuukausi satasen pari osakkeisiin tai muihin sijoituskohteisiin. Lähinnä ihmettelin, miksi ihmeessä saan joka kuukausi 1100 euroa käteen tekemättä yhtäään mitään.

    Perintöveroasiaan on minun samassa yhteydessä otettava kantaa. Minulle sopisi aivan hyvin, että perintövero olisi 99 % ja ansio- ja pääomatulovero 1 %. Minusta on täysin käsittämätöntä, että esim RKP on vakavissaan ehdottanut, että perintöverosta luovuttaisiin ja se menetys valtiolle kompensoitaisiin pääomaveron nostamisella. Ajatus on täysin älytön. Se että ihminen syntyy varakkaaseen perheeseen ja saa perintöä ei kannusta mihinkään muuhun kuin odottamaan perseellään, että vastikkeetonta rahaa tippuu syliin. Perintöverokeskustelu on epäoleellista verrattuna siihen, kuinka tärkeää työn verotusta olisi alentaa.
    terveisin: heikki

    VastaaPoista
  4. Hyvä kirjoitus. 100% samaa mieltä.

    Monen suomalaisen kulutustottumukset ovat mielestäni tulosta siitä, että meillä on mennyt liian kauan liian hyvin. Ihmiset ei osta sitä mihin on varaa, vaan sen mitä saa. Eli esimerkiksi asuntokaupoilla ei mietitä sitä hintaa mikä asunnosta korkoineen maksetaan, vaan sitä millainen asunto meille myönnettävällä lainalla on mahdollista saada.

    Edellinen on vain yksi esimerkki siitä että suomalainen tai minkään muukaan kansallisuuden edustaja ei ole kovinkaan fiksu. Ne "köyhät", joita itse tunnen, ovat kyllä valitettavasti sellaisia, että se köyhyys on paljolti itseaiheutettua. Heidän elämässä ei ole mitään taloudellisia tavoitteita, kulutus on aina, tuloista riippumatta 100% tuloista ja yhteiskunnalliset asiat ei kiinnosta.

    Olen monesti yrittänyt puhua kohtuu hyvätuloisille tutuilleni sijoittamisesta, jolla itse olen vaurastunut jonkin verran. Ihmisiä kyllä aina kiinnostaa vaurastuminen, mutta kun kertoo, että se on pitkäjänteistä hommaa ja vaatii säästämistä ja hieman opiskelua, ihmisten mielenkiinto lopahtaa. "En mina osaa. Ei meillä ole varaa kun olemme niin köyhiä'". Eli itse valitaan omalla laiskuudella ja mielenkiinnottomuudella mielummin se köyhyys. Sitten kun käy ilmi, että meikäläinen on tienannut sijoittamalla jotain, harmitellaan sitä miksi itse ei sijoiteta.

    Eniten ihmetyttää ihmisten into tunkea rahojaan veikkaukseen, mutta ei sijoittamiseen. Siis uskalletaan tunkea ropoja esimerkiksi veikkaukseen siitä mikä on huomisen jääkiekko-ottelun lopputulos. Eli huomeniltana tiedetään voitettiinko vai eikö. Jos ajatellaan sijoittajaa veikkaajana niin sijoittaja pelaa siten, että hän asettaa panoksen tietylle lopputulokselle ja odottaa monesti niin kauan, että lopputulos on mieluinen ja voittoa tulee. Se voi joskus kestää kauankin.

    Yksi tärkeä asia mitä lapsilleni opetan on sijoittaminen ja rahan tärkeys elämässä. Elämässä on paljon hienompiakin ja tärkeämpiä asioita kuin raha, mutta jos oppii jo nuorena sen elämisen tyylin, että tienaa enemmän kuin tuhlaa, välttyy monilta ongelmilta. Samanlainen asia, kuin vaikka oman terveyden hoitaminen ja terveiden elämäntapojen vaaliminen. Niitäkin hoidetaan siksi, että päästäisiin pitkässä juoksussa helpommalla. Itse me voimme parhaiten hoitaa köyhyyttämme ja terveyttämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon veikkauksen täyden älyttömyyden on oikeastaan huomannut täysimääräisesti vasta, kun on alkanut sijoittamaan kunnolla. Ennen saatoin satunnaisesti ostaa loton tai arvan tai laittaa kolikkoja pelikoneeseen, mutta nyt en vaan voi, koska tiedän todennäköisesti menettäväni ne rahat ja tiedän, että sijoittamalla nekin eurot saan käytännössä varmasti tuottoa rahalle pitkällä tähtäimellä.

      Vaikka en koskaan uhkapelannut kuin pieniä määriä, niin 10 € kuukaudessakin tarkoittaa jo yli satasta vuodessa. Kymmenessä vuodessa yli tonni (plus menetetyt tuotot). Mieluummin otan sen tonnin kuin huvittelen uhkapelien kanssa.

      Huvittavaa on myös, että nämä lottoajat ynnä muut eivät sijoita osakkeisiin "koska se on pelkkää uhkapeliä".

      Poista
  5. Allekirjoitan kirjoituksesi ihan täysin. Itselläni on paljon tuttavapiirissä juuri tuollaisia "työnantaja on ahne riistäjä"-mentaliteetilla varustettuja ihmisiä, ja sitten on katkeroituneita pienyrittäjiä. Ensin mainituille ymmärrystä minulta ei heru, sillä hyvin moni kyseisen kategorian edustajista on viinaanmeneviä, joille työ on jokin juomista estävä tekijä, ja silti he kokevat olevansa täysin oikeutettua työttömyyskorvauksiin (jotka ovat luonnollisesti tuhottoman pienet, ja kaikki osakkeenomistajat ja hyvää palkkaa saavat ovat ahneita snobeja, jotka eivät ymmärrä oikeasta elämästä mitään.)

    Katkeroituneita pienyrittäjiä ymmärrän paljon enemmän. Liian kovat kustannukset (mm. työnantajalle kaatuvat äitiyslomien - ja sairaslomien kulut) ovat tehneet sen, ettei kukaan uskalla palkata työntekijöitä. Töitä kyllä olisi monella riittävästi kahdelle käsiparille, muttei uskalleta palkata, koska lisätyö tietää kohonneita alveja, työntekijän sairastuessa yrittäjä tekee itse pitkää päivää jne. Toki itse alan opiskelijana yritän aina kannustaa hyvään etukäteissuunnitteluun ja pitkäaikaisien laskelmien tekemiseen, mutta ymmärrän kyllä, että verotus ja sos. kustannukset ovat yrityksille liian kovia. Olen myös yrittänyt puhua kaikille katkeroituneille yrittäjille oman asenteen muutoksesta, mutta ymmärrän ettei omat puheeni juurikaan lohduta, kun kaikki yötä myöten ympäri Suomea tehty lisätyö uppoaa verojen maksuun.
    Lisäksi toki Suomeen on nykyisellä vero-politiikalla mahdotonta saada riittäviä investointeja, joten isommankaan koko luokan yrityksillä ei ole mahdollista ottaa vetovastuuta talouskasvusta.

    Haha, eipä tässä kommentissa paljon uutta ollut, mutta kuten sanoit, vaalien aika saa nämä kaikki tunteet pintaan ;) Kiitos paljon kivasta blogista, itse en ole vielä sijoittamisen maailmaan lähtenyt, mutta kunhan työpaikka löytyy niin lähden säästämään sijoittamisen avulla itsekin.
    Olisitko halunnut kommentoida tätä blogikirjoitusta ( http://www.nordnetblogi.fi/suomi-verottomaksi-72-vuodessa/16/04/2015/ ) jossakin vaiheessa? Itse en ymmärrä aiheesta vielä tarpeeksi, että tietäisin onko ko. vaihtoehto varteenotettava, mutta olisi mielenkiintoista kuulla muiden näkemyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei varmaan kukaan pidä tuota ehdotusta realistisena vaihtoehtona nykyisessä poliittisessa ympäristössä ja järjestelmässä, joten en ole liikaa tuhlannut aikaa sen miettimiseen. Lähinnä tuossa alkoi naurattaa se, että Suomen valtio tällä hetkellä toimii täysin päinvastoin, eli myy 6 %:n osinkotuottoa tarjoavaa TeliaSoneraa maksaakseen pois n. 0 %:n korolla olevaa lainaa. Hullua touhua.

      Nuo Kangasharjun Iltalehdessä esittämät huolenaiheet (pl. tuotto-odotus) vaikuttavat myös ihan perustelluilta. http://www.iltalehti.fi/talous/2015041619522325_ta.shtml

      Poista