Köyhyys on mielentila

Iltalehden jutun mukaan Nordean pääekonomisti Kangasharjun mukaan köyhät eivät osaa käyttää rahaa. En katsonut varsinaista väittelyä, johon uutisessa viitataan, mutta Iltalehden jutussa mainittujen Kangasharjun kommenttien kanssa on kyllä vaikea olla eri mieltä. Ikävä kyllä kommenttien sisällön sijasta suomalaisessa keskustelussa todennäköisesti seuraava askel on närkästyä köyhien syyllistämisestä ja esimerkiksi pankkiirin ylimielisyydestä (tuomitsijan tuomitseminen). Tämä on kuitenkin eri asia kuin mistä ajattelin tässä puhua.

Mielestäni yksi pohjimmainen ongelma, mikä ihmisillä on tässä keskustelussa ja ylipäänsä rahan kanssa on se, että he tiedä mikä ero on varakkuudella, tulotasolla ja kulutustasolla. Oikeastihan rikas on sellainen, jolla on paljon varallisuutta, ja köyhä on sellainen, jolla varallisuutta ei ole tai jolla on jopa velkoja enemmän kuin varallisuutta (eli nettovarallisuus on negatiivinen). Tällä määritelmällä tosin köyhien määrä kasvaa valtavasti, koska iso osa työssäkäyvistäkin (jopa hyvätuloisista) on täysin kyvytön keräämään varallisuutta. Kaikki menee mikä tulee. Keskimääräiseltä ihmiseltä on turha kysyä, mikä hänen nettovarallisuutensa on, koska hän ei todennäköisesti tiedä edes, mitä sillä tarkoitetaan, saati sitten, että hän tietäisi, mikä hänen oma lukemansa olisi.

Niinpä köyhät ja rikkaat on päätetty erotella tulotason perusteella. Esimerkiksi köyhäksi saatetaan katsoa ihminen, joka ansaitsee alle 60 % mediaanista ja rikkaita puolestaan ovat kaikki, jotka tienaavat "selvästi enemmän kuin minä". Mitään huomiota ei tässä yhteydessä laiteta sille, että "köyhä", joka käyttää vähemmän kuin ansaitsee, on paljon paremmassa asemassa kuin hyvätuloinen, joka käyttää enemmän kuin ansaitsee eli elää velaksi. Kaikkia kiinnostaa vain niiden vähätuloisten ongelmat, kun taas sen hyvätuloisen ahdinko ei kiinnosta ketään. Onhan tämä hyvätuloinen toki syyllinen omiin ongelmiinsa, mutta niin ovat ne pienituloisetkin, jotka elävät yli tulojensa. Parempiasemaisen syyllistäminen sattuu vaan olemaan sosiaalisesti hyväksytympää kuin heikko-osaisen.

Joka tapauksessa seuraava askel rikkaat vs köyhät -ongelmassa on se, että ihmisten todellista varallisuutta tai edes tulotasoa ei usein näe ulospäin. Vain kulutustason avulla voimme viestiä vauraustasoamme ulkopuolisille. Tämä tekee sen, että vauraudesta ja korkeista tuloista haaveilevat voivat oikaista matkalla huipulle ja alkaa yksinkertaisesti kuluttamaan niin kuin ajattelevat rikkaiden elävän. Luottokortit, käyttölainat ja pahimmillaan pikavipit mahdollistavat tämän varojen yli elämisen tiettyyn rajaan asti, mutta pienikin shokki tulotasossa kaataa tämän korttitalon hyvinkin nopeasti. Tämä ei kuitenkaan estä ihmistä, jolle status ja ulkopuolisten näennäinen kunnioitus on tärkeää.

Halu näyttää todellista korkeampaa varallisuustasoa kulkee läpi kaikkien tuloluokkien ja siten tulotasosta riippumatta löytyy ihmisiä, jotka köyhtyvät joka kuukausi. Parempituloisemmat ovat itse asiassa pahemmassa tilanteessa kuin pienituloisemmat, koska he voivat köyhtyä nopeampaa, minkä lisäksi he putoavat korkeammalta, jos esimerkiksi työpaikka yhtäkkiä lähteekin alta.

Samaan aikaan, kun muut yrittävät valehdella ympäristölleen olevansa jotain, mitä he eivät ole, joku 1000 € kuussa tienaava saattaa pistää joka kuukausi 200 € säästöön. Hänen on vaikea ymmärtää ympärillä olevien valitusta siitä, kuinka rahat eivät koskaan riitä. Hän tietää, että vaikka hän joutuisi peruspäivärahalle, hänen ei tarvitsisi juurikaan leikata elämänlaadustaan, minkä lisäksi hänellä olisi säästöjä, johon nojautua. Hän ei ehkä ole rikas, mutta hän vaurastuu joka kuukausi (200 eurolla + tuotot). Hän tietää, ettei tulotasostaan huolimatta ole köyhä. Varallisuustasoltaan hän itse asiassa on edellä monia hyvätuloisia, koska kädestä suuhun elämisen sijasta hän on päättänyt säästää.

Ihmisten tulisikin nyt luopua siitä ajatuksesta, että rikkaat kuluttavat paljon ja köyhät kuluttavat sen vähän, mitä niillä on. Tilalle tulisi ottaa se todellisuutta paremmin kuvaava ajatus, jossa rikkaat säästävät (ja sijoittavat) mahdollisimman paljon ja köyhät elävät yli varojen. Jos nyt näet työkaverisi ostavan uuden auton, niin kertooko se hänen elävän kuin rikkaat vai kuin köyhät? Vaikka saatat kadehtia uutta autoa, niin sitä ei tarvitse kadehtia, että toinen ei osaa kerätä varallisuutta.

Kun itse vielä opiskelin ja tuloni olivat käytännössä nollassa, tapasin sanoa "Minä olen rikas. Minulla ei vaan satu juuri tällä hetkellä olemaan yhtään rahaa." Tiesin, että kun tuloja alkaa valmistuttuani tulla, niin tulisin elämään ylijäämäisessä taloudessa, mikä väistämättä johtaa rikkauteen. Minun täytyy vain odottaa, että aika tekee tehtävänsä. Se on se rikkaan mielentila.

Köyhän mielentila taas on katsoa, mitä kaikkea turhaa muilla köyhillä on ja kuvitella sitä rikkaudeksi. Kulutustasolla kilpailu ja kulissien ylläpito ei tee ketään rikkaaksi, mutta köyhäksi se tekee ihmisiä päivittäin.

Vain nettovarallisuuden kasvu on todellista rikkautta ja siitä voi oikeasti olla ylpeä - toisin kuin lainarahan avulla kulutustason kautta viestitystä varallisuudesta. Nettovarallisuuden kasvu puolestaan edellyttää sitä, että kuluttaa vähemmän kuin ansaitsee. Se on niin yksinkertaista. Onneen ei ole oikotietä. Ja onnellisuushan siitä seuraa, kun tietää taloutensa olevan turvassa. Kulutuksen kautta elävät puolestaan elävät jatkuvassa epävarmuudessa, koska pienikin shokki tulotasossa saattaa kaataa kulissit ja paljastaa todellisuuden, jossa kaikkiin niihin kivoihin juttuihin ei ehkä ollutkaan varaa.

Haluatko sinä siis elää kuin rikkaat vai kuin köyhät?