keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Säästöjen tilannekatsaus maaliskuu 2015

Maaliskuun säästösumma oli tällä kertaa melko suuri, koska helmikuun aikana olin jättänyt hieman käteistä odottamaan. Syynä odottelulle olivat tiedossa olevat suuret laskut sijoitusasuntomme remontoinnista. Sijoitusasunnon remonttilaskuihin käyttämäni rahat lasken sijoituksiin, koska kyse on asuntoni arvoa nostavasta rahankäytöstä, jolle odotan saavani tuottoa tulevaisuudessa. Kyse on siis ns. reaali-investoinnista.

Maaliskuun säästösumma oli kokonaisuudessaan 2430 euroa. Summan suuruus yllättää hieman minutkin - etenkin, kun katson täysin käsistä karanneita kulujani maaliskuun ajalta (niistä lisää myöhemmin). Suurin syy suurelle säästösummalle - yllä mainitun ylijäämärahan lisäksi - on matalassa ennakonpidätysprosentissa. Säästösummaa nostaa myös se, että lasken tällä hetkellä lyhennykset sijoitukseksi ja meillä on nyt kolme asuntoa, joista maksamme lyhennyksiä. Maaliskuun aikana tosin vain yksi niistä tuotti vuokratuloa, mutta saimme onneksi toisenkin vuokralle huhtikuun alusta, mikä tulee auttamaan tulevien kuukausien kassavirtoja. Vuokratuotto tulee nimittäin kattamaan kaikki asunnosta aiheutuvat kulut.

Vuoden 2015 kokonaissäästö on tällä hetkellä 5822 euroa. Vuoden 2015 tavoitteen saavuttaminen olisi siis ihan hyvällä mallilla, jos en olisi päättänyt lähteä työpaikastani. Jotkut asiat ovat vaan tärkeämpiä kuin tämä säästötavoitteeni. En kuitenkaan luovu vielä tavoitteestani, koska voihan olla, että saan nopeastikin uuden työpaikan. Tässä tilanteessa on kuitenkin erityisen tärkeää pyrkiä rajoittamaan kulujani.
 

Projektin alusta lähtien olen säästänyt 28 015 euroa. Näin ollen 100 000 euron rajakin lähestyisi lupaavalla vauhdilla ilman työtulojen vähentymistä. Katson nyt tässä rauhassa tilanteen etenemistä, mutta viimeistään syksyllä on pakko tehdä muutoksia tavoitteisiin, ellei töitä ilmesty ennen sitä. Palkkaa on nyt tulossa vielä n. 1,5 kk edestä (eli viimeisen kk palkka + maksamattomat lomat), joten tällä hetkellä ei ole mikään kiire muokata tavoitteita. Voihan parhaimmillaan olla, että työpaikan vaihto johtaa odottamaani parempiin tuloihin vuodelle 2015.




2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Piti oikein tarkistaa. Viime vuonna näyttäisi tammikuussa ja maaliskuussa olleen kovemmat tulokset, jos käytetään samaa laskentatapaa kuin nyt käytän. Tammikuussa 2014 oli kovin eli 2656 €, koska en ollut sijoittanut joulukuun 2013 palkasta lähellekään kaikkea. Viime vuoden maaliskuussa oli hyvin lähelle samaa kuin tänä vuonna.

      Poista