tiistai 21. huhtikuuta 2015

Köyhyys on mielentila - Osa 3

Aikaisemmissa kirjoitussarjan osissa käsittelin ensin sitä, kuinka ihmiset sekoittavat kulutustason, tulotason ja varallisuustason keskenään keskustellessaan köyhyydestä. Seuraavaksi kirjoitin siitä, kuinka yleisessä keskustelussa sivuutetaan täysin se, että köyhyys on pääasiassa suhteellista eikä absoluuttista. Ihmiset eivät siis käytännössä ole köyhiä tai rikkaita vaan köyhempiä tai rikkaampia kuin heidän valitsemansa vertailukohdat.

Kirjoitusteni keskeinen viesti on ollut se, että köyhiä eivät minun määritelmäni mukaan ole ne, joiden tulot tai varat ovat alle tietyn rajan, vaan ihmiset, jotka suhtautuvat rahaan kuten (kirjoituksissani kuvaamat) köyhät ja jotka myös mieltävät itsensä köyhäksi. Heille yhteistä on muun muassa muiden varallisuuden(/tulojen/kulutustottumusten) kadehtiminen ja tunne, että oma talous ei ole heidän hallinnassaan. On ollut ilo lukea kirjoitusteni kommenttikentästä vastauksia ihmisiltä, jotka ovat juuri näitä pienituloisia, jotka moni ulkopuolinen haluaisi määritellä köyhäksi, mutta jotka itse eivät pidä itseään köyhänä ja saavat pienistä tuloistaan huolimatta rahaa säästöön. Tulojen ja varallisuustason sijasta köyhyys on siis enemmänkin mielentilaan liittyvä kysymys. Kyse on siitä, että tunteeko hallitsevansa rahansa vai hallitseeko raha muuta elämää.

Tässä kolmannessa (ja näillä näkymin viimeisessä) tämän aiheen kirjoituksessa ajattelin käsitellä sitä, miten yllä määritellyt köyhät suhtautuvat tuloihinsa ja menoihinsa. Köyhille on nimittäin tyypillistä pitää tulojaan ja menojaan kiinteinä eli muuttumattomina ja vaikutusvaltansa ulkopuolella olevina. Tästä seuraa se, että köyhien mielestä on aina muiden vika, että hän ei saa tarpeeksi rahaa, koska hänhän ei pysty vaikuttamaan siihen paljonko saa. Samalla hän pitää vaatimuksia kulutuksensa leikkaamisesta kohtuuttomana, koska hän kokee kuluttavansa rahaa vain ihan niihin pakollisiin juttuihin. Kun joku osoittaa hänen käyttävän rahaa johonkin vähemmän tarpeelliseen, niin hän alkaa perustella kuinka hänelläkin on oikeus nauttia elämästä.

Tosiasia kuitenkin on, että kaikilla meillä on vähintäänkin jotain, josta me voisimme vielä luopua. Jopa Saituri ja P.Ohatta löytäisivät varmasti vähäisistä kuluistaan huolimatta elämästään jotain, josta voisivat luopua, jos olisi pakko. Tärkeintä tässä luopumisessa on vain päästää irti siitä köyhien ajattelutavasta, että miksi muutos ei ole mahdollista, ja siirtyä siihen rakentavampaan ajattelutapaan, että MITEN elämää ja taloustilannetta voisi parantaa. Jos esimerkiksi sinun olisi aivan pakko saada säästettyä 50 euroa enemmän kuin viime kuussa, niin mistä luopuisit. Ei varmaan kestä minuuttiakaan, kun mielessäsi on jo muutama idea. Sen jälkeen on vain kyse siitä, että siirrät ajatuksesi todelliseen elämään ja katsot miten käy. Uhrauksia se toki vaatii. Köyhän mielentilaan kuuluu, että uhrauksia ei olla valmiita tekemään.

Tulopuolesta puolestaan esimerkkinä käy käymäni keskustelu freelancer-toimittajien kanssa. Heidän mielestään heitä sorretaan, koska heille ei makseta palkkiota, jolla voisi elää. Itse koen tilanteen vähän samankaltaisena, kuin jos minä alkaisin vaatia jonkun ulkopuolisen tahon alkavan maksaa minulle tuhansia euroja kuussa siitä, että kirjoitan tätä blogia, koska minä haluan kirjoittaa tätä, enkä (muka) voi elää vähemmällä. Mutta eihän se niin toimi. Vaikka freelancerit haluavat elää sillä kirjoittamistyöllään, niin ei muilla ole velvollisuutta tarjota sitä mahdollisuutta. Jos kirjoittamisesta saatava raha ei riitä, niin elanto on haettava muualta ja kirjoittaminen voi olla sivutulon lähde tai harrastus. Tai sitten voi kehittyä niin hyväksi kirjoittajaksi, että siitä ollaan valmiita maksamaan niin paljon, että sillä voi elää. Mitä parempi kirjoittaja on, sitä parempi on neuvotteluvoima palkkion suhteen.

Toinen esimerkki tulopuoleen liittyvästä selittelystä on kommentti "Olen matalapalkka-alalla, eikä tällä ole mahdollista ansaita enempää". Tässäkin yhteydessä selittelyä parempi lähtökohta olisi kehittyä työssään niin hyväksi, että uusia mahdollisuuksia avautuu. Esimerkiksi siivoojasta voi edetä ensin siivousryhmän esimieheksi, minkä jälkeen (tai sijasta) voi perustaa vaikka oman siivousfirman, jolla voikin ansaita jo rajattoman paljon. Ihan jo pelkästä siivoojan työstäkin hyvän siivoojan on helpompi ansaita enemmän kuin huonon. Ainakin työttömyyttä tarvitsee hyvän työntekijän pelätä vähemmän kuin huonomman.

Lisäksi ei kannata rajoittaa itseään siihen työhön, jota tekee juuri sillä hetkellä. Vaikka juuri nyt olisi mahdotonta vaihtaa parempipalkkaiselle alalle, niin vuoden tai kahden aikajänteellä tilanne on ihan eri. Kun miettii, mitä kaikkia taitoja ja osaamista voisi hankkia vuodessa tai parissa, niin maailma näyttää ihan erilaiselta. Toki sekin vaatii työtä ja uhraamista, mutta rikkaan mielentilassa se uhraus on helppo tehdä. Köyhän mielentila on jäädä surkuttelemaan kohtaloaan ja vaatimaan ulkopuolisia korjaamaan se (odottamatta kuitenkaan todellista muutosta). Kuten kulujenkin kohdalla, elämän parantamiseksi on oltava valmis uhraamaan osa nykyhetken nautinnosta suuremman tulevan nautinnon takia.

Itse aloitin kirjoittamaan tätä blogia muun muassa siitä syystä, että sen kautta voi aueta uusia mahdollisuuksia ja vähintäänkin kehitän kirjoitus- ja viestintätaitojani tätä kirjoittaessa. Nämä taidotkin ovat työelämässä rahanarvoisia ominaisuuksia. En kuitenkaan odottanut saavani blogista mitään konkreettista hyötyä ainakaan ensimmäisen vuoden aikana, enkä oikeastaan toisenkaan. Tällaisiin omaa osaamista kehittäviin ja mahdollisuuksia avaaviin projekteihin ryhtymistä tai osallistumista en kuitenkaan voi liikaa korostaa, jos haluaa edetä elämässään ja urallaan. Näin on siitä huolimatta, että kukaan ei siitä maksakaan. Köyhän mielentila on haluta saada palkka/palkkio heti tai hän ei siihen ryhdy. Rikkaan mielentila on panostaa osaamiseensa ja luottaa, että panostus palkitaan myöhemmin.

Tiedostan ja myönnän, että on myös olemassa ns. "oikeasti köyhiä", joihin kaikki kertomani eivät päde. Etenkin tuo kulujen leikkaamismahdollisuus voi tietyillä henkilöillä tai perheillä olla ihan oikeastikin kohtuuton vaatimus. Älä silti anna tämän seikan estää sinua lukemasta tämän kirjoituksen ydinviestiä niin kuin se on tarkoitettu. Tarkoitukseni ei ole syyttää tai syyllistää ketään, vaan antaa neuvoja ja avaimet asennemuutokseen, jonka avulla voi halutessaan parantaa elämäänsä.

Ihminen ei aina voi valita, mitä asioita elämäänsä kuuluu, mutta ihminen voi valita, miten niihin asioihin suhtautuu. Valitse siis rikkaan äläkä köyhän mielentila, niin pääset elämässäsi eteenpäin.


6 kommenttia:

  1. Monesti itsekin tavannut ihmisiä, jotka tienaavat suunnilleen keskituloisen suomalaisen verran. Silti he eivät saa mitään säästöön ja yksikin muutaman satasen yllättävä kulu saa heidät kriisin partaalle. Nämä ihmiset väittävät luomulattejensa äärellä, että tulot ovat niin pienet, ettei ole mitään mistä säästää. Säästämättömyys nähdään ikään kuin pakkona, joka on yhteiskunnan vika. Omassa toiminnassa ja kulutustottumuksissa ei ole tietenkään mitään vikaa.

    Sitten joku toinen puolet vähemmän tienaavana säästää joka kuukausi yllättävien kulujen varalle ja huonojen aikojen puskuriksi kerryttäen pikkuhiljaa nettovarallisuuttaan, niin nämä ihmiset lähes suuttuvat: "sinulla on niin pienet tulot. Miten muka voit saada mitään säästöön?"

    -heikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella harmillista, kun ihmiset kokevat talouteensa liittyvät muutos- tai parannusehdotukset hyökkäyksinä itseään vastaan ja vastaavat juuri tuolla suuttumuksella. Turha siinä on sitten yrittää selittää haluavansa vain auttaa, kun toinen on jo vihainen ja puolustuskannalla.

      Poista
  2. Hyvä ja maanläheinen kirjoitussarja tämä Köyhän mielentila. Varmasti jokainen saa ajateltavaa kyseiset kirjoitukset luettuaan.

    Itse olen törmännyt myös tuohon "uhriutumiseen". Eräs 70-luvulla syntynyt sanoi, että kun hän on syntynyt silloin kun on syntynyt, niin ei silloin ollut tapana kannustaa ketään opiskelemaan. Joten eihän hän ole voinut oppia mitään suuriin palkkoihin vaadittavia taitoja, kun kukaan ei ole sanonut että kouluja kannattaa käydä. Eikä osaa puhua muuta kuin suomea, kun kukaan ei aikanaan sanonut, että muita kieliä pitää osata. Noh, eipä tuossa mitään, tokaisin siihen, että onneksi nykypäivänä on mahdollista opiskella aikuisenakin, vaikkei tutkintoja tekisikään niin nimenomaan vanhemmalle väelle on suunnattu erilaisia kielikursseja. Mutta ei kuulemma sellaista voi kun ei tuettu opiskelua nuorempana. Helppoa se teille nuoremmille on kun on kielitaitoa niin voi lukea vaikka lääkäriksi, ja toiset on vaan tuomittuna köyhyyteen ikuisiksi ajoiksi. Jaa.

    VastaaPoista
  3. Kiinostava kirjoitus, jossa minusta kiteytyy hyvin se sanoma, että ihmisen on aina mahdollista muuttua köyhästä rikkaaksi muuttamalla omaa suhtautumistaan. Kyse ei ole pelkästään rahasta, vaan ihan kaikesta elämään liittyvästä. Negatiiviset ajatukset vain lisäävät negatiivisuuden kuormaa ja kuluttavat energiaa. Maailman voi nähdä ihan uusin silmin muuttamalla omaa suhtautumistaan ja iloitsemalla pienistäkin asioista ja asioista, jotka lähtevät itsestä. Ei odoteta, että ulkopuolelta tulisi niitä hyvää oloa tuottavia asioita, vaan luodaan niitä itse. Muistetaan myös kaiken kiireen ja stressin keskellä pysähtyä ja keskittyä elämään tässä hetkessä.

    Itselläni on ongelma, jota en ole saanut vielä ratkaistua. Käyn töissä ja olen tyytyväinen palkkaani, mutta olen alkanut ajattelemaan jotain muuta suuntaa elämälleni. Tuntuu, että 8 tuntia näyttöpäätetyöskentelyä ei ole sitä mitä haluan. Koen työajan liian pitkäksi ja viikonloput menee usein palautumiseen. Haluaisin kokeilla miten paljon energisempi olisin jos työpäivän olisikin kahdeksan tunnin sijasta vaikka kuusi tuntia. Olisin valmis köyhtymään, jotta saisin enemmän vapaa-aikaa, aikaa omille ajatuksille ja harrastuksille, joista voisi tulevaisuudessa tulla jopa uusi elanto. Koen, että lisääntynyt vapaa-aika rikastuttaisi elämää, mutta toki se vaatisi totuttelua ja niiden kulutustottumustenkin muuttamista. Mutta en voi ehdottaa tällaista työnantajalle. Siitähän paistaisi jo kauas, että tuo ei ole motivoitunut työhönsä, sitä ei enää kiinnosta. Halusin tuoda tämän näkökulman esille, että vaikka pitäisi olla kiitollinen siitä, että on hyvä työpaikka ja olen yrittänyt saada mieleni hallintaan, jotta en painisi liikaa tämän asian kanssa niin tuo lause: "Kun miettii, mitä kaikkia taitoja ja osaamista voisi hankkia vuodessa tai parissa, niin maailma näyttää ihan erilaiselta." sai minut taas funtsimaan mitä kaikkea voisin tehdä kehittääkseni itseäni jos olisi aikaa. Rohkeutta vain ei ole ruveta suin päin köyhäksi noita asioita saavuttaakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kiteytetty ja mukava kuulla, että olen saanut herätettyä ajatuksia.

      Tuohon työtilanteeseesi liittyen voisin kertoa yhdestä omasta heräämisestä, jonka koin päättäessäni irtisanoutua työstäni. Päätöstä tehdessäni mietin, että "Miltä tämä näyttää CV:ssäni ja miten se vaikuttaa uraani?". Tuossa vaiheessa tajusin, että näillä säästöprosenteilla ja tällä varallisuuden kehittymisen vauhdilla minun ei tarvitse miettiä CV:tä ja urakehitystä samalla tavalla kuin muiden. Katkeamattomalla työuralla odottaisin olevani taloudellisesti riippumaton n. 10 vuodessa, joten jos se ura ei olekaan ihan katkeamaton tai on muuten vähemmän kuin optimaalinen, niin se tarkoittaa vain sitä, että tuohon riippumattomuuteen menee vähän kauemmin. Ei mikään kauhea kohtalo mielestäni. Missään nimessä en ajattele, että viettäisin 40 v tehden samoja hommia samassa yrityksessä. Pointti, jonka tällä yritän ilmaista on oikeastaan se, että vaikka työnantajasi pitäisi työajanlyhennyspyyntöäsi vähäisen motivaation merkkinä, niin onko sillä väliä? Vaikuttaako työnantajasi mielipide olennaisissa määrin siihen, millaisena näet elämäsi nyt ja tulevaisuudessa? Tähän en tietenkään osaa vastata puolestasi, vaan sinun pitäisi itse miettiä asia omista lähtökohdistasi. Liian helposti sitä vaan sortuu ajattelemaan asiat yhteiskunnassa vallitsevien odotusten näkökulmasta, sen sijaan että miettisi, mikä on itselle oikeasti tärkeää.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta ja oman kokemuksesi jakamisesta! Luulen, että olen menossa tuohon suuntaan, että muiden mielipiteillä ei ole merkitystä, vaan elän elämääni itselleni ja teen omat valintani. Minun tarvitsee kerätä kuitenkin rohkeutta, sillä olen luonteeltani arka ja epävarma enkä oikein luota omiin kykyihini. Olen myös mukavuudenhaluinen ja minun on vaikea loikata pois siltä mukavuusalueeltani. Jokin minussa silti uskoo, että kykenisin tekemään jotain muuta työtä ja kenties vaikka joskus perustamaan oman firman, jota olen tähän asti vain haaveilun tasolla ajatellut. Aion jatkossakin seurata tätä sattumalta löytämääni blogiasi.

      Poista