perjantai 29. toukokuuta 2015

Säästöjen tilannekatsaus toukokuu 2015

Toukokuussa säästösumma meni odotetusti negatiiviseksi. Kokonaisuudessaan jouduin nostamaan sijoituksista rahaa 900 €, mutta kun huomioi, että iso osa noista euroista meni lainojen lyhennyksiin, niin lopullinen säästösumman muutos oli "vain" -215 €. Onneksi en joutunut myymään mitään tuon rahan takia, vaan otin sen Nordnetin talletustilillä olevista aikaisemmista myynneistä saaduista rahoista. Toukokuun aikana tulin itse asiassa ostaneeksi hieman takaisinkin aikaisemmin kalliimmalla myymiäni sijoituksia.

Työrintamalla on ollut pari haastattelua ja ensi viikolla on vielä yksi, joten olen aika toiveikas, että pian alkaa taas tulla rahaa kotiinkin päin ja pääsen jatkamaan säästöprojektiani. Positiivista on myös, että kaksi haastatteluista on ylemmän tasoista ja yksi saman tasoista työtä kuin edellinen työni. Takapakkia ei siis ole tarvinnut ottaa.

Muuten kuukausi on mennyt lueskellessa ja treenatessa. Toukokuun treenimäärä (reilut 36 h tähän mennessä) on vain hieman enemmän kuin edellisessä kuussa, mutta nyt olen pystynyt tekemään paljon kovempia treenejä kuin huhtikuussa. Huhtikuussa tuli luotua pohjat, jota nyt sitten pystyi käyttää todelliseen treeniin. Toukokuun treenitunteja vähensi myös se, että monena viikonloppuna (kuten myös nyt tulevana) minulla on ollut muuta ohjelmaa, joka on estänyt urheilun viikonlopun aikana. Ja selvyyden vuoksi todettakoon, että kyseessä eivät siis olleet työttömän kosteat viikonloput vaan kyse oli ihan verkostoitumistapahtumista ja vaimon kanssa tehdystä pikku lomareissusta.

(En nyt tällä kertaa laita uusia kuvioita tähän, koska säästösumman muutos oli niin pieni, että kuviot olisivat käytännössä identtiset viime kuun kuvioiden kanssa.)


3 kommenttia:

  1. Toivotaan että kala ui koukkuun työn merkeissä... Onko yhtään tietoa monta tuhatta saisi kuussa noista paikoista?

    Ps, vaihdoin blogini nimen ja osoitteen, joten lisäätkö minut uudelleen blogrolliisi, kiitos =)

    Terveisin,
    Entinen viisikymppisenä eläkkeelle, nykyinen osinkokuningas.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitää toivoa, että joku tärppää. Palkasta vaikea sanoa muuta kuin vähintään 3:lla alkaisi palkka.

      Vaihdoin blogisi blogrolliin. Nyt et sitten oikein voi enää muuttaa sijoitusstrategiaasi, tai joudut taas muuttamaan nimen. :)

      Poista
    2. Totta, jospa tässä strategiassa nyt hetken pysyisi =D

      Poista